Kun päättyy tää, muisto vain jää

Koulu on LOPPU. En edes tajua tuota sanaa. Takaokan ja Japanin matka on tuntunut jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan ja yhtäkkiä ei tarvitsekaan enää tehdä mitään. Ei ole enää kursseja miltä lintsata, ei enää maalauksia mitä maalata. Siis mitä tämä on...

Maanantaina syötiin ruokaa niin paljon (luokkakaverit kokkasivat), että vatsa kolminkertaistui ja ehkä pari sake-ryyppyäkin maisteltiin. Mun luokka on täynnä ihania ihmisiä. Niin ihania, että voisin sanoa heitä perheeksi, jonka kanssa en jaa yhteistä kieltä. Mutta toisinaan paremman ymmärryksen kuin normaaliperheessä. :)
Ja tiistaina syötiin taas luxus-lounas ihanan Hayashi-sensein ja hänen luokkansa kera. Saatiin lahjaksi Ponyo-soundtrack-cdt-→ ITKU!

Ihania :)

Jos jotain japanilaiset osaavat tehdä, niin kokata. Ja puhua ruoasta ja syödä ruokaa ja ajatella ruokaa... Koko heidän elämänsä pyörii ruoan ympärillä, mutta kuten olenkin jo maininnut: se ei näy heidän vyötäröllään. Kivat heille.

Illalla mentiin vielä Jennin kanssa katsomaan kyseinen uusin Ghibli-leffa, eli ”Ponyo on the Gliff by the Sea” (japaniksi: 崖の上のポニョ = Gake no ue no Ponyo) ja kaikille tiedoksi: SE ON äyräitä myöten pursuavan söpö! Jos pitäisi kuvailla vain yhdellä adjektiivilla, niin sanoisin: SÖPÖ!

Seuraavaksi luvassa on kurssikatsaus:

• Ensimmäisellä suoritetulla kurssillani tein robotin, joka liikkui ja puhui. (Kuulostaa paljon hienommalta mitä se oikeasti oli.)
  

• ”Äänikurssilla” tein videon, missä rikoin omia maalauksiani musiikin tahdissa. Lopputulos oli psykedeelinen.

• Osallistuin ”Live Art Battleen”, jossa piti maalata iso maalaus annetusta aiheesta 90 minuutissa. Osallistujat valittiin kilpailuun portfolion perusteella.

• Takeyama -sensein videokurssilla tein Art Battlesta videon.

• Fresco-kurssilla maalasin feikki-frescon.

• Opiskelin japania koulunpenkillä yhden lukukauden ajan. Toisena lukukautena lopetin tunneilla käymisen sillä kurssi alkoi uudestaan alkeista.

• Nihonga-maalauskurssilla maalasin kaksi taulua: pandan puskassa ja linnun sateessa.

• Digi-do-what-you-want -kurssilla maalasin viisi digimaalausta.

• Urushii (japanilainen lakka)–kurssilla tein kaksi laattaa, toisen hopeapölyllä ja urushii –lakalla ja toisen viiriäisen munilla ja urushii –lakalla. Hommaan meni enemmän aikaa kuin lähes mihinkään mitä olen koskaan tehnyt elämässäni. Lopputulos on surrealistiset mustat kiiltävät kaakelit, joista ei voi oikein sanoa, että ovatko ne ihan älyttömän makeita vaiko vain kitschejä. Mutta koska olen nähnyt laattojen eteen niin paljon vaivaa, on pakko kallistua älyttömän makean puoleen. Äippä saa näistä hienot lahjat.

• Osallistuin vuosittaiseen t-paita näyttelyyn jonne tein seitsemäntoista t-paitaa. T-paidat olivat myynnissä paikallisessa design-/käsityökaupassa.

• Takeyama –sensein do-whateva-you-like -osa kakkosella maalasin taas digimaalauksia (jonnakonna) ja lopputuloksena pystytin taidenäyttelyn Geibun Galleryyn. Taidenäyttelyyn sisältyi häsläys, julisteen ja kutsukorttien suunnittelu, tulostus, itse pystytys, lisähäsläys, juhlien järkkäys ja ihanan ärsyttävien kummitussadepilvi -koristeiden tekeminen.

Iso käsi Jennille joka auttoi.

• Nihonga –maalauskurssi kakkosella piirsimme aluksi alastonta mallia ja sen inspiroimana maalasin naisen joka makaa olennon sylissä.

Tässä luokkakaverin mestariteos.

• Viimeisenä settinä Nishijiman videokurssi joka tehtiin Jennin kanssa aiheena ”24tuntia”. Videosta tuli kuitenkin nimeltään ”熱い高岡” eli kuuma Takaoka. Kaikessa mielessä. Pätkä on suurta taidetta stopmotionin muodossa.

Muussa elämässäni olen harrastanut ankaraa sosialisoimista, lumilautailua, uimista, hyvin satunnaista tenniksen pelaamista, hajoamista metsämajaani, japaninkieleen/Japaniin tuskastumista, unettomuutta, matkailua ympäriinsä, kuuman kesän vihaamista, unelmoimista, eri vuodenaikojen ihastelua, elämän miettimistä, lopputyöidean hiomista, vähäistä ymmärrystä mitä ympärillä tapahtuu, laiskuutta, nukkumista, suurentumista ja pienentymistä.
Ennen kaikkea olen saanut paljon ai-noinko- se-menikin-elämyksiä. Tajuan taas asioita vähän paremmin asuttuani 10 kuukautta Japanin maaseudulla yksin metsämajassa...
Kuulostaa vähän siltä, että olisi tarvetta psykiatrille. Hehe, no ei nyt, olen varmasti ihan ookoo. :)

Vanha kunnon paperitehdas tupruttelee saasteita ilmakehään jatkuvalla syötöllä.
Oikealla oleva tie johtaa kotiin.

Sitten polkaisin sunnuntaina meren ääreen viimeistä kertaa. Täällä oli viikonloppuna järjetön ukkosmyrsky, joka sai koko talon tutisemaan. Mutta myrskyn jälkeen on pouta sää, (-vihdoinkin sen oon saanut ymmärtää). Eli hirmumyrskyn jälkeen sää oli kaunis kuin morsian ja kaikki Takaokaa ympäröivät vuoret näkyivät ensi kertaa täydellisen selvästi. Ja se ei ole kovin normaalia, sillä aina joku osa vuoristoa on sumun ja pilvien peitossa.
Tateyama-vuorten ollessa niin nättinä ja kirkkaana edessäni, ihan tuli tippa linssiin. Se oli viimeinen tervehdys noilta kaukaisilta jättiläisiltä, ennen kuin lähden torstaina kohden Toyamaa ja siitä lauantaina Tokioon ja tiistaina KOTIIN!


Eli tämä on viimeinen postaus ennen kotiinpaluuta. Kirjoitan tänne vielä jotain jälkitunnelmia ja muita juttuja mitä ei ole täällä tullut mieleen/en ole tajunnut vielä kertoa.
Mutta ”Jonna in Japan” –blogi on kyllä aika pitkälti nyt tässä.
Seuraavaksi Jonna is in HOME sweet home!
Surullista. Mutta mahtavaa.
Kumarrus ja kiitokset, että olette jaksaneet käydä täällä, erityisesti Lauri, Mursu, Tommi ja Petra +muut kommentoijat ja lukijat (tiedän, että teitä on siellä enemmänkin, vaikkei teistä ole mitään kuulunut. :)

Olen kirjoittanut tätä joka viikko kymmenen kuukauden ajan.
Täh. Mitä nyt teen kaikella vapaa-ajallani ? :)

Toivottavasti matka on ollut antoisa!

さよならとまたね！私の旅はたのしかったです！