Väliaikatietoja

Heipat kaikille!

Syyslukukausi on lopuillaan ja olo on jees ja samalla hämmentynyt. Japani on tarjonnut paljon seikkailuja ja elämyksiä, mutta myös vaikeuksia ja kielimuureja. Ei ole kovin helppo maa tämä Japani ulkomaalaisen asustaa, varsinkaan Takaokan lande. Monesti, eli päivittäin, olen kiroillut, että voi kunpa osaisin puhua japania niin elo olisi helpompaa. Ei kuitenkaan auta itkeminen: oikotietä onneen ei ole sen asian suhteen. Pitää vain ahkerasti päntätä ja päntätä niin ehkäpä sitä jonain päivänä japani sujuu kuin hoono enkku vähintään.

Olen asustellut koulun vieressä olevassa viidakkomajassa, eli vaihto-opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa, nyt parisen kuukautta. Asumukseni lähellä ei ole oikeastaan mitään muuta kuin koulu ja uimahalli. Ja ainiin: metsä. Siinä kaikki.
Majani ei ole osoittautunut yhtään sen kotoisammaksi ajankaan kanssa. Olen usein yrittänyt avautua asiasta koulussani, mutta sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain, saan osakseni vain ympäripyöreää sympatiaa ja tsemppiä. Kuulemma totun asumukseeni pian... Mutta miksi johonkin mistä ei vain yksinkertaisesti pidä, pitäisi tottua? Niinpä niin..
Aloin sitten itsenäisesti etsimään uutta asuntoa itselleni Toyamasta missä on paljon ulkomaalaisia ja tekemistä, ja kun vihdoin japaninopettajani avustuksella löysin kämpän itselleni, koulustani sanotaan, että muuttaminen ei kävisi päinsä. MITÄ! Eli vaihtoehdot ovat: asun viidakkomajassa TAI en asu missään. Arigató, onpas ystävällistä.

Kanazawan kultakalalampi

Japanissa on paljon kummallisia sääntöjä, mitä rennoin rantein elämäänsä elävä länkkäri ei voi millään ymmärtää. Vaikkei Toyamassa asumisella olisi mitään negatiivista vaikutusta opiskeluihini Takaokassa (sillä koulujen väliä ajaa mm. Ilmainen bussi monta kertaa päivässä), muuttaminen ei ole sallittua. Luultavasti pelkäävät koulussani etteivät voi pitää mua tarpeeksi silmällä jos muutan. Isoa ihmistä! Toisaalta, ei ne mua nytkään niin kovin usein näe, sillä vapaa-ajallani, jota on riittävästi, yritän olla mahdollisimman kaukana Takaokan metsästäni.
Tiukkistelua, byrokratiaa ja sääntöjä sääntöjen perään. Tämä on yksi juttu Japanista mistä en pidä.


Sitten pieni tarina Japanin hyvästä puolesta. Tunnen erittäin ystävällisen bussikuskin, joka kuskailee mua Toyamaan kaksi kertaa viikossa. Hän on jo pappaiässä ja ihmettelenkin, että koska hän jää eläkkeelle.. Viime viikolla hän otti musta valokuvia koulun ja bussinsa edestä, sillä hän halusi, että ÄITINI näkee miltä näytän. Okei.. Ei raukka hoksannut, että mulla on kyllä omakin kamerani, mutten viitsinyt siitä sen kummemmin mainita, sillä hän oli niin innoissaan asiasta. Tänään hän toi mukanaan cd:n ja printtejä jossa oli ensinnäkin ne mun kuvat ja lisäksi vielä kuvia Japanin kauniista maisemista. Sitten hän pyysi, että antaisin äitini osoitteen, jotta hän voisi postittaa cd:n ja kuvat hänelle. Sanoin, että voin kyllä itsekin lähettää ne, joten myöhemmin hän toi mulle rahaa (ja vielä erittäin riittävästi) joka kattaisi postikulut. Kieltäytyminen ei käynyt päinsä. Sama papparainen antaa mulle lähes joka kerta myös kaikenlaista sapuskaa ja herkkuja kun mennään Toyamaan. Paras bussikuski ikinä, joka ilmeisesti luulee, että musta huolehtiminen on hänen pyhä velvollisuutensa.


Mutta syyslukukausi on kuitenkin lopuillaan. Ja olen oppinut paljon Japanista. Vielä on kuitenkin paljon opittavaa. Jos ne koulussa antavat luvan jatkaa opiskelujani täällä vielä toisena lukukautena, niin hengissä selviytymistarinani jatkuu vielä. Mutta jos olen liian itsenäinen ja itsepäinen ajattelija, ja Takaokan voimat haluavat musta eroon, niin ME näemme jo huhtikuussa.
Toivottavasti ei kuitenkaan vielä silloin.
Mulla on täällä vielä paljon asioita hoidettavana.
Olisi kenties helppo palata kotiin kun asiat menee vaikeaksi, mutta toisaalta se olisi periksiantamista ja nössöilyä, vai mitä. Joten tulta päin vain!
Sitä paitsi Lauri H. on varmaan tosi iloinen, jos saa pitää mun koneen ja näytön vielä vähän pidempään itsellään.
(Ja onnea muuten kämpänvaihdosta teille Lauri ja Miia. Joku sentään saa luvan muuttaa... ☺)

Sitten kiitos-asiaa:
Thank you David for your lovely card! I got it today :)
Ja Keravan Ullalle kiitos joulukortista, sain sen ihan ajallaan ennen joulua :)


No mutta kävi miten kävi, kohta olen kuitenkin lähes kaksi kuukautta lomilla. Jännää. Mitäköhän sitä tekisi ilman, että kuluttaisi sataa miljoonaa euroa.
(Joka on siis luonnollisesti pankkitilini saldo).
Sitä voisi keksiä vaikka jotain päräyttävää....

Naapurini haikara tervehtii teitä!

AJITO R.O.C.K.S.!

Happened on Saturday 19th of January 2008
After spending the whole day snowboarding (arter FIVE years brake) I was seriously considering to fell down onto my bed and call it a day, but somehow I managed to keep up my genkiness and head to the Ajito´s. Thank god I did! And especially Thank You Ryuichi for getting me from Takaoka and driving me to Josh´s place -> Raichó Baré -> back to the forest home -> and finally to the Ajito´s. Without you I wouldn´t have made it!
(My offer to be your personal car driver in Finland will always be valid.)

Ichan asked me to take some photos of his gig so there I was with my dejikame ready when The Band Without Name started to rock the house.
So here you go, dozo!
GOOOOOOD job Ichan and the fellows!

But when is the next party? I´ll be there, U can count on that.
(Maybe then I´ll finish my wall painting what I started :)

Toyamassa oli lauantaina rokki-kekkerit, jossa Ichan soitti kitaraa. Vallan mainiota meininkiä.

Takaisin lumilaudan päällä!

Joskus pienenä, ja vähän isompanakin, tyttönä sitä tuli lumilautailtua varsin ahkerastikin. Kun sitten muutin Australiaan viitisen vuotta sitten, myin samalla lumilautani (tarvitsin rahaa!) ja siihen paikkaan loppui sitten lautailu. Mutta NYT olen sytyttänyt vanhan kipinän taas liekkeihin...

..HAHAA! Kävin valloittamassa Japanin vuoret viime lauantaina!

Uusi poikaystäväni? EI HUOLTA PEKKA! Joshua on suurin homppeli maan päällä! :)

Lähdettiin Joshuan, Maxin ja Ryuichin kanssa lumilautailemaan Tateyama -vuoriston kauneuteen ja sillä matkalla kadotin sydämeni jonnekin lumisten huippujen syövereihin: lumilautailu on lähes parasta mitä täällä Japanissa voi talvella tehdä!
Aluksi jännitti kauheasti, että mitenköhän tässä käy, kun en ole niin pitkään aikaan laskenut.. Turhaan murehdin, sillä yllättäen taitoni olivat lähes samat kuin mitä ne olivat kun viimeksi lautailin! YLLÄRI!
Jos on siis kerran oppinut lautailemaan, taidot eivät niin helpolla unohdu. Tämä kaikille tiedoksi jotka ovat lopettaneet lautailun jo jonkin aikaa sitten ja epäröivät uskaltaisikohan sitä vielä joskus mennä kokeilemaan. Kyllä uskaltaisi!

Hissikyyti huipulle kesti iloisesti 10min. Lasku alas oli pitkä ja pehmeä. Ei ole kyllä ikävä Talmaa, ei. Seuraavaksi suunnitelmissa on vuokrata oma lumilauta täksi kaudeksi, jota on muuten vielä hyvin jäljellä, ja käydä lautailemassa ainakin joka viikonloppu ja kohta loman alkaessa vaikka joka päivä! Pitää vain ottaa selvää, että miten vuorille pääsee ilman autokyytiä, sillä autoilevat kaverini eivät vietä kahden kuukauden lomaa kohta, toisin kuin minä siis. Pitää selviytyä kohta yksin huipuille.

Täytyy muuten myöntää, ettei mulla ole varmaan koskaan ollut tällaisia lihaskipuja ennen! Hyvänä vinkkinä muillekin jotka aikovat lautailemaan pitkän tauon jälkeen: muistakaa venytellä! Ja on myös hyvä aloittaa iisisti, eikä silleen seitsemän tuntia putkeen ja täysillä pöpelikköön. (Tosin olihan se sen arvoista.. :)

Päivän hissilippu maksaa 4000 yeniä (25 euroa) ja laudan vuokraus oli 3000 yeniä (päivä). Jos vuokraan oman laudan koko kaudeksi sen voi saada jollain 60 eurolla, mikä on varsin kohtuullinen hinta. Katsotaan jos vaikka ostaisin myös kausilipun jonnekin hiihtokeskukseen jos oikeasti luulen, että pääsisin usein laskemaan. Kahtotaan.
Jos joku haluaa tulla mun kanssa lautailemaan kahdeksi kuukaudeksi Tateyamalle, se olisi mukavaa.

Ryuichilla on auto ja se voi heittää meitä aina viikonloppuisin mäkeen! Tervetuloa siis!

Akemashite Omedetó Gozaimasu, Happy New-Year 2008, Hyvää Uutta-Vuotta 2008!

Takaokassa ollaan taas turvallisesti ja Tokyon pölyt on pesty pois jo pari päivää sitten. Unirytmi on kyllä edelleenkin ihan päin mäntyjä, pitää yrittää taas mennä nukkumaan ennen kello neljää yöllä..
Ensinnäkin KIITOKSET Iinalle ja Jannelle, kun tulitte visitoimaan Japanin kauhukakaraa! Erityisen onnellinen olen kun toitte mulle mun marimekon kumisaappaat! Toivottavasti teillä oli hauskaakin joskus ja muistakaa: what happens in Japan, stays in Japan :) Pidetään salaisuudet ominamme, vai mitä? No ei nyt, eihän meillä mitään salaisuuksia ole :)
Mun itkunpurskahdukset metrossa oli kyllä omistettu teille: vaikka ei olekaan kovin suuri ikävä kotiin (VIELÄ), koti on kuitenkin paras paikka maailmassa. Muistin sen taas, kun tulitte tänne. Joten arigató teille muruset!
Takaokan kuu loistaa teille tänään.

En olekaan vielä ehtinyt blogissani mainostaa, että Takaokassa on suurehko Buddha-patsas. Kas tässä!

Have you already seen the Great Buddha in Takaoka? It has been under construction for a while but now it´s all pimped out again.

Tässä ovat mun Tokyo-matkakamut. Vasemmalta oikealle: Jarrad (USA), Ryuichi (Japan) ja Salvador (USA). En tuntenut heitä lähes ollenkaan ennen matkaa, mutta tilanne on nyt toisin. Karaokeillat, piiiitkät metroajelut ja hotellihuoneen jakaminen kummasti tutustuttaa ihmiset toisiinsa. Kaikki ovat varsin ihania tyyppejä, mutta erityisesti Ryun kanssa juttu luisti, sillä hän on Suomi-fani. Ainakin vähän. Ryu on ollutkin Suomessa peräti kaksi kertaa (hän on käynyt mm. Muumimaailmassa ja Joulupukkia tapaamassa!) ja hänen lempibändinsä on Children of Bodom!

Hello guys! GENKI? I know you don´t understand Finnish, but I´m just telling here some bad things about you. You know me.

Remember how genki and full of life we were when arriving in Tokyo! :) I think we did a good job keeping this spirit up almost through our trip. The last day was the worst though, maybe the nomihoudai-karaoke-visit and tsumaranai Emperor had something to do with it..
But no regrets! We did the best we could!

Mario kart wa tanoshikatta desu ne! Boys will be boys.

On our way to the famous ghost shrine in Harajuku. Jarrad is seemingly very scared.

Tässä ollaan menossa kohden kuuluisaa Harajukun kummitustemppeliä (nimen keksin itse, sillä päivä jolloin sinne mentiin oli pelottavan sumuinen). Jarradia jänskättää.

We were lucky to have such a nice weather almost every day. I can only remember one rainy night and it was THIS night in Shibuya. My shoes were wet a long time after this.

Me oltiin onnekkaita mitä tuli säähän. Vain yhtenä iltana satoi vettä, onneksi!

Why everybody is having the same kind of umberellas? The reason must be the Hyaky-en-ya..

Japanilaisilla on fiksaatio läpinäkyviin sateenvarjoihin.

The highlight moment of my trip: seeing the STREET ART BY OS GEMEOS! I´m so grateful to Salvador, who led me there (even accidentally), it really meant a lot to me! I´m sure that we were supposed to miss the last train back to the hotel because of this. I´ll remember this night for the rest of my life. WOW!
(And no, Juha Aikioniemi and Touko, when I say WOW I don´t mean the World Of Warcraft, I mean NANTEKOTTA-WOW!)

Me missattiin poikien kanssa vika juna hotellille yhtenä iltana ja päätettiin lähteä käppäilemään aikamme kuluksi pitkin Shibuyaa. Ykskaks Salvador johdatti meidät vahingossa kujalle jossa oli paljon graffiteja. Otin pari kuvaa ekoista graffiteista joita näin ja yhtäkkiä edessäni oli jotain tuttua: OS GEMEOKSEN, eli Brasilialaisten katutaiteilijaveljesten, taideteos! Olo oli ihan surrealistinen, sillä en osannut odottaa näkeväni mitään niin mahtavaa katutaidetta Tokyossa. Japanissa ei meinaa kauheasti katutaidetta näe. Mutta kuitenkin, siinä se sitten oli, lempikatutaiteilijoideni taideteos vailla vertaa. Menin ihan sekaisin. Olen vieläkin ihan ihmeissäni, että miten Sal oikein sattuikin menemään juuri sille kyseiselle kujalle. Voi onnenpäivää..

This is the happiest Jonna you have ever seen.

Joka vuosi toinen ensimmäistä Japanin keisari pitää puheen kansalle. Keisarinpalatsiin pääsee vain kaksi kertaa vuodessa ja tämä päivä on toinen niistä. Ryysis on ihan kauhea ja ihmiset ovat jotenkin tosi innoissaan palatsin pihalle pääsystä. Kauheaa vouhotusta sanon minä. Ensiksi pitää läpäistä kahdet turvatarkastukset, jotka ovat verrattavissa lentokenttien turvatarkastuksiin (kaikki paikat kolutaan, ja nesteet takavarikoidaan), sitten pitää jonotella noin 30 min, että pääsee puiston ja siltojen läpi keisarin palatsille ja sitten kun ollaan itse "palatsilla" odotellaan lisää x määrä aikaa ja kun keisari lopulta suvaitsee saapua, hän sanoo: "Akemashite Omedetó Gozaimasu" (hyvää Uutta-Vuotta), olkoon vuotenne onnellinen ja plaaplaa, ja sitten heilutellaan japanin lippuja ja ollaan ihan täpinöissä. Toisin sanoen: jonotus on kauhea ja itse H-hetki on ohi minuutissa.

Mutta ainakin voin sanoa, että olen nähnyt Japanin keisarin! Hänen nimensä on muuten Akihito ja keisarinnan nimi on Michiko. (Btw. Aki=syksy japaniksi, Hito=tyyppi japaniksi eli suomennettuna Japanin keisarin nimi on SYKSYTYYPPI! Olen jo aika hyvä japanissa, vai mitä!)

The Emperor didn´t have too much to say, ne! But at least we can tell everybody that we´ve seen him, and that´s pretty impressive isn´t it.. BANZAI NIHON! BANZAI! AKEMASHITE OMEDETÒ GOZAIMASU!

Uutenavuotena kaupitellaan kaikenlaista mahdotonta krääsää.

How unhappy this poor man looked when nobody didn´t want to buy any New-Year´s o-miyage (Daruma´s) from him..
Gampatte kudasai!

Tällä miehellä ei oikein kauppa käynyt uutenavuotena, kun hän yritti kaupitella uudenvuoden punaisia ukkeleita, eli Darumoita. Voihan surkeus. En minäkään halunnut edes säälistä sellaista ukkelia ostaa, sillä Daruma on musta pelottavan näköinen sälli. Uutenavuotena sen silmiin maalataan pupillit, muuta en tästä perinteestä tiedä.

"Just smokin´and sellin´ some fish."

Rööki palaa ja kalakauppa käy.

Asakusan porisevat ruokakattilat toivat helpotuksen nälkäisille uudenvuoden juhlijoille.

Ryuichi´s train ticket got stuck inside of this darned machine.
So this is how the machine looks inside.. Omoshiroi desu ne.

Ryuichi poloisen junalippu jäi jumiin junamasiinan syövereihin. Kuinka moni on nähnyt miltä sellainen masiina näyttää sisältä. Kädet ilmaan: MINÄ!

Sometimes the social pressures are just too much to handle for the Japanese men and that´s when they dress up like little girls and go out in the public and dance! They just dance and dance and then they feel all good again. Or at least that was the case for this mister.
We all know that it is very hard to be different in Japan. And what this guy did was very different and very brave. Gampatte for him! Actually, I think that ALL grown up men should try this, so they wouldn´t feel so tight and serious anymore. You go boyfriend! Show them what you made of!

Aikuinen mies pikkutytön mekossa. Hmm... MAHTAVAA! Tämä tyyppi halusi selkeästi päästää hieman höyryjä ulos ja minusta se oli erittäin hienosti tehty. Japanissa on todella vaikeaa olla erilainen joten tässä on kyllä hatunnoston paikka.


This is one of the most lonely and sad photo I´ve ever taken. I think it says it all.
Btw. at least Jarrad and I gave this sad fellow hugs. I bet he needed some more, though..

Voi tätä rassukkaa. Kaipaa halauksia, mutta kukaan ei ole niitä hänelle antamassa.

The coolest ninja on the block! At the New-Year´s Eve me, Ryu, Jarrad and Sal saw a REAL NINJA at the 7-eleven buying some BEER! If seeing the Os Gemeos graffiti was the highlight moment of my trip this must have been the close second. :) This ninja looked so cool and so real it almost scared me. He had sword and everything.. I wonder where he went after this... Throwing ninja stars on the roofs, perhaps? We should have followed him!

Uudenvuoden aattona minä ja pojat nähtiin OIKEA NINJA paikallisessa kioskissa.
Ninjan tavoin hän osti kaljaa ja katosi kaupungin katoille viskelemään heittotähtiä.

Ueno was the number one place in Tokyo! So little time, so many Karaoke places to visit!

Pidin kovasti Uenon kaupunginosasta, sillä siellä oli paljon karaokepaikkoja, ruokaa ja shoppailtavaa. Uenon aseman vieressä on myös mukava puisto, jossa voi hengailla jos jalat eivät enää kanna.

Tokyo views from our hotel room balcony.

Thank you IINA, JANNE, JARRAD, RYUICHI AND SALVADOR (and also the guest stars like Yuchan, Cory, Janet, girls from Texas, Kouhei, Ninja, sexual harasser in the pub etc.) for making this Tokyo trip the best one ever! You all rock! (except you sexual harasser).

Otskaresamadeshita! Mata atode, see U soon!

Mulla oli Tokyossa tosi kivaa, kiitos siitä kavereille.
Hyvää Uutta-Vuotta 2008, olkoon se kaikille valoisa!