Serkku seikkailu

I´m back!

Reissu Hillan, Epun ja Antin kanssa Honshulla meni mainiosti. Kukaan ei hukkunut, emmekä joutuneet, kovasti yrityksestä huolimattakaan, vararikkoon. Tästä suuri kiitos kuuluu kyllä Antille, joka jeesasi miestä mäessä enemmän kuin tarpeeksi. Myös muille matkan mahdollistajille syvä kumarrus ja pitkä arigatooooooooo!

Eka päivä Kiotossa oli sateinen, mutta valoisa: matkaseurue oli päässyt turvallisesti Japanin maankamaralle! Koska noin kymmenentuntinen lento oli juuri takana ja kaikki olivat enemmän vähemmän pöhnässä, otimme ekan päivän aika iisisti ja kipusimme ”vain” Kiyomizu -temppeliin halki söpöjen maiko-katujen. Tosin maikoja emme nähneet, olivat jossain teehuoneissa pitämässä sadetta.
(Kertauksena vielä: maikot ovat geisha-oppilaita. Tytöt saavat aloittaa geisha-opintonsa peruskoulun jälkeen 15-16-vuotiaina ja koulu kestää 5-6 vuotta ennen geishaksi valmistumista. Aitoja geishoja löytyy vain Kiotosta ja näinä päivinä heitä on jäljellä noin 200, joka on huima pudotus 1920-luvun 80 000:sta.)

Nähtiin kuitenkin Kioto-maisemat, iso hautausmaa ja metsää, jonne Hilla olisi halunnut lähteä vaeltamaan, mutta jotenkin tuntui, ettei se olisi ollut hyvä idea :)

Hilla, mitä mies tekee?

Seuraavana päivänä puksuteltiin junalla Naraan, joka on Japanin vanha pääkaupunki täynnä kansallisaarteita ja kesyjä peuroja...


...jotka olivat älyttömän lempeitä, mutta jotkut japanilaiset kuitenkin onnistuivat pelkäämään niitä.

Leijonakoiran vartija.

Kävimme Tódai-linnassa, joka on tähän astisen Japanin reissuni vaikuttavin koskaan näkemäni rakennelma. Järjetön! Sen sanotaan olevan yksi maailman suurimmista puurakennuksista ja se on yksi Unescon suojeluskohteista.

Ja tässä se on: Japanin suurin Buddha -patsas. Olisikohan se noin 15 metriä korkea ja samalla suurin kullattu pronssi patsas maailmalla.
(Kiotossa oli aikoinaan 48 metrinen Buddha, mutta se tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1596. Ja Kiinasta ja Intiasta löytyy jotain yli 100 metrisiä Buddha järkäleitä, jos joskus menette Buddhan bongaus-matkoille. )

Tässä on Buddhan kaveri, toinen Buddha, samaisesta paikasta.

Linnan muskeli-demonit seisoivat portilla odottelemassa:

Kivat vatsalihakset.

Tódai-ji:n sisällä oli patsaiden lisäksi ärsyttävä puutolppa, jossa oli pieni reikä. Jos reiästä pääsi ryömimään läpi, kokee valaistumisen ja elämän luvataan olevan sen jälkeen ihanaa ja mahtavaa. Harmi vain, että vain pienet lapset ja todella laihat nuoret pääsivät siitä läpi, sillä kolo oli liian pieni! Pitääköhän tuostakin päätellä, että jos on anorektikko, niin valaistuminen on lähellä.. Jossain mielessä näin voikin olla (jos potkaisee tyhjää), mutta joo, aikamoista kokosyrjintää minun mielestäni koko touhu.

HERP! Olen jumissa!

Hilla kokeilee valaistumista.

Kolmantena päivänä käytiin ennen luotijunaan hyppäämistä ja Tokioon menemistä Sanjúsangendó –temppelissä, jonka sisältä löytyi reissun yksi eniten suuta-aukaisevin näky: tuhat ja yksi laupeuden jumalatar Kannonia esittävää patsasta, jotka satavuotisissa pölyissään seisoivat jämpteissä riveissä hämärässä salissa, jota valaisi hennon päivänvalon ohella lukuisat kynttilät. Patsaat ovat puukaiverruksia, jotka on lakattu ja maalattu kullalla. Jokaisella kaverilla on oma ilmeensä ja sanotaankin, että jokainen ihminen voi löytää joltain heiltä omat kasvonpiirteensä. Hillan mielestä kaikki näytti kuitenkin ihan samalta. Ja aika samaltahan ne näyttikin jos nopeasti katsoi.

Paikan sisällä oli valokuvauskielto.. Uhmasin kuitenkin jumalia ja näpsäsin yhden kuvan, sillä näky oli vain niin räjäyttävä. Kuva ei tietenkään tee paikalle minkäänlaista oikeutta, mutta jotain makua se kuitenkin antaa.

Patsas-kokemuksen jälkeen lähdettiin Tokioon ja ihanaan lekoilu-hotelliimme. Parhaaseen missä olen koskaan ollut ☺ Ihan hotskun vieressä oli Kudan Kaikan -rakennus minne mentiin illalla katsomaan Kiyoharun keikkaa. Kiyoharu on japani-rokki-legenda, jo vanha konkari, joka laulaa sielukasta, tarinallista tunnelmarokkia. Serkkuni Eppu tietää todella paljon, ellei kaiken J-rock -bändeistä ja hänen ansiostaan päädyttiin kyseiselle keikalle. En ollut Kiyoharusta mitään ennen tätä kuullut, mutta nyt voisin vakavasti harkita herran levyn ostamista ja musiikin kuuntelemista jatkossakin. Keikka oli romanttinen ja sykähdyttävä. Yhden biisin aikana kukkien terälehdet leijailivat näyttämölle ja tuoksuöljyä suitsutettiin katsomoon. Sielukasta kerta kaikkiaan.

Kiyoharun blondi-vaihe taannoin. Hän on läheltä oikein hyvännäköinen mies.
Ja vaikka näimmekin hänet vain kolmannen parven kaukaisuudesta, karisma leijaili sinne asti:

Seuraavana päivänä mentiin Ghibli-museoon, illalliselle Kai-sanin kanssa ja Epun lempipaikkaan: karaokeen.

"Kerro lisää viisauksia, oi Japani-serkku!"
(Olimme syömässä herkkuja Izakayassa.)

Jos joskus haluatte mennä Ghibli-museoon, on hyvä tietää, että lippuja sinne voi ostaa vain ennakkoon. Niitä saa paikallisten kombinien, eli kioskien lipunmyynti –automaatista. Ja jos japaninkieli ei oikein taivu, niin pitää pyytää henkilökunnalta jeesiä. Ghibli-kompleksi on pieni ja suosittu, joten lippu kannattaa varata/maksaa parin päivän ennakolla, milloin sinne haluaa mennä. Myös paikka, missä museo sijaitsee on hieman metikössä, joten kannattaa tsekata meno-ohjeet hyvissä ajoin. Museo on söpö ja vaatimaton, mutta siellä on paljon mielenkiintoista kamaa Miyazaki-faneille, mm. salainen nekobasu-pätkä mitä ei voi nähdä missään muualla maailmassa, ja Miyazakin piirustuksia, työhuone ja Laputan robotti ulkona:


Vikana päivänä yhdessä shekoiltiin tyttöjen kanssa KOKO PÄIVÄ Harajukulla, käveltiin sata kilometriä ja yritettiin etsiä kuuluisan J-rokkarin hiden LEMONed –kauppaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Illemmalla Eppu pääsi kuitenkin Shinjukuun keikalle kuuntelemaan japaninkielen sulosäveliä ja me Hillan kanssa käveltiin sadan kilsan jälkeenkin pilvenpiirtäjä-alueelle ja ihmeteltiin ihmisen pienuutta.

Pieni, mutta pirteä.

Shinjukun keikka-alue oli täynnä samannäköisiä tyttö-poikia, jonka jokainen hius-suortuva ja asuste oli tarkkaan kelailtu. Yuto oli Hillan suosikki :)

Yhteenvetona reissu oli aivan mahtava, toivottavasti myös teillä Hildemaar ja Eppunder ja Anders!

Nyt on aika palata taas normi-arkeen. Poissaoloni aikana ainakin Takaokan sammakot ovat vallanneet ikkunani alla olevan pikkulammen ja nyt ne huutelevat yötä myöten kuorossa.

Taidenäyttelyn pystytyksestä tulee ainakin jännää...

Kiitos vain kotijoukoille lukuisista salmari –pulloista, salmiakkipusseista ja kannustuksista mitä näyttelyyn ja muuhun elämään lähetitte!!!

Tarinani täällä jatkuu.