Väliaikatietoja

Heipat kaikille!

Syyslukukausi on lopuillaan ja olo on jees ja samalla hämmentynyt. Japani on tarjonnut paljon seikkailuja ja elämyksiä, mutta myös vaikeuksia ja kielimuureja. Ei ole kovin helppo maa tämä Japani ulkomaalaisen asustaa, varsinkaan Takaokan lande. Monesti, eli päivittäin, olen kiroillut, että voi kunpa osaisin puhua japania niin elo olisi helpompaa. Ei kuitenkaan auta itkeminen: oikotietä onneen ei ole sen asian suhteen. Pitää vain ahkerasti päntätä ja päntätä niin ehkäpä sitä jonain päivänä japani sujuu kuin hoono enkku vähintään.

Olen asustellut koulun vieressä olevassa viidakkomajassa, eli vaihto-opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa, nyt parisen kuukautta. Asumukseni lähellä ei ole oikeastaan mitään muuta kuin koulu ja uimahalli. Ja ainiin: metsä. Siinä kaikki.
Majani ei ole osoittautunut yhtään sen kotoisammaksi ajankaan kanssa. Olen usein yrittänyt avautua asiasta koulussani, mutta sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain, saan osakseni vain ympäripyöreää sympatiaa ja tsemppiä. Kuulemma totun asumukseeni pian... Mutta miksi johonkin mistä ei vain yksinkertaisesti pidä, pitäisi tottua? Niinpä niin..
Aloin sitten itsenäisesti etsimään uutta asuntoa itselleni Toyamasta missä on paljon ulkomaalaisia ja tekemistä, ja kun vihdoin japaninopettajani avustuksella löysin kämpän itselleni, koulustani sanotaan, että muuttaminen ei kävisi päinsä. MITÄ! Eli vaihtoehdot ovat: asun viidakkomajassa TAI en asu missään. Arigató, onpas ystävällistä.

Kanazawan kultakalalampi

Japanissa on paljon kummallisia sääntöjä, mitä rennoin rantein elämäänsä elävä länkkäri ei voi millään ymmärtää. Vaikkei Toyamassa asumisella olisi mitään negatiivista vaikutusta opiskeluihini Takaokassa (sillä koulujen väliä ajaa mm. Ilmainen bussi monta kertaa päivässä), muuttaminen ei ole sallittua. Luultavasti pelkäävät koulussani etteivät voi pitää mua tarpeeksi silmällä jos muutan. Isoa ihmistä! Toisaalta, ei ne mua nytkään niin kovin usein näe, sillä vapaa-ajallani, jota on riittävästi, yritän olla mahdollisimman kaukana Takaokan metsästäni.
Tiukkistelua, byrokratiaa ja sääntöjä sääntöjen perään. Tämä on yksi juttu Japanista mistä en pidä.


Sitten pieni tarina Japanin hyvästä puolesta. Tunnen erittäin ystävällisen bussikuskin, joka kuskailee mua Toyamaan kaksi kertaa viikossa. Hän on jo pappaiässä ja ihmettelenkin, että koska hän jää eläkkeelle.. Viime viikolla hän otti musta valokuvia koulun ja bussinsa edestä, sillä hän halusi, että ÄITINI näkee miltä näytän. Okei.. Ei raukka hoksannut, että mulla on kyllä omakin kamerani, mutten viitsinyt siitä sen kummemmin mainita, sillä hän oli niin innoissaan asiasta. Tänään hän toi mukanaan cd:n ja printtejä jossa oli ensinnäkin ne mun kuvat ja lisäksi vielä kuvia Japanin kauniista maisemista. Sitten hän pyysi, että antaisin äitini osoitteen, jotta hän voisi postittaa cd:n ja kuvat hänelle. Sanoin, että voin kyllä itsekin lähettää ne, joten myöhemmin hän toi mulle rahaa (ja vielä erittäin riittävästi) joka kattaisi postikulut. Kieltäytyminen ei käynyt päinsä. Sama papparainen antaa mulle lähes joka kerta myös kaikenlaista sapuskaa ja herkkuja kun mennään Toyamaan. Paras bussikuski ikinä, joka ilmeisesti luulee, että musta huolehtiminen on hänen pyhä velvollisuutensa.


Mutta syyslukukausi on kuitenkin lopuillaan. Ja olen oppinut paljon Japanista. Vielä on kuitenkin paljon opittavaa. Jos ne koulussa antavat luvan jatkaa opiskelujani täällä vielä toisena lukukautena, niin hengissä selviytymistarinani jatkuu vielä. Mutta jos olen liian itsenäinen ja itsepäinen ajattelija, ja Takaokan voimat haluavat musta eroon, niin ME näemme jo huhtikuussa.
Toivottavasti ei kuitenkaan vielä silloin.
Mulla on täällä vielä paljon asioita hoidettavana.
Olisi kenties helppo palata kotiin kun asiat menee vaikeaksi, mutta toisaalta se olisi periksiantamista ja nössöilyä, vai mitä. Joten tulta päin vain!
Sitä paitsi Lauri H. on varmaan tosi iloinen, jos saa pitää mun koneen ja näytön vielä vähän pidempään itsellään.
(Ja onnea muuten kämpänvaihdosta teille Lauri ja Miia. Joku sentään saa luvan muuttaa... ☺)

Sitten kiitos-asiaa:
Thank you David for your lovely card! I got it today :)
Ja Keravan Ullalle kiitos joulukortista, sain sen ihan ajallaan ennen joulua :)


No mutta kävi miten kävi, kohta olen kuitenkin lähes kaksi kuukautta lomilla. Jännää. Mitäköhän sitä tekisi ilman, että kuluttaisi sataa miljoonaa euroa.
(Joka on siis luonnollisesti pankkitilini saldo).
Sitä voisi keksiä vaikka jotain päräyttävää....

Naapurini haikara tervehtii teitä!