TAIDENÄYTTELY

Tässä se nyt on: näyttelyjuliste kolmanteen soolo-näyttelyyni!
Kaikki 4-13.7 Japanissa olevat ovat sydämellisesti tervetulleita Takaokaan, (erityisesti 4.7 pärähtää, sillä silloin on näyttelyn avajaisbileet) ! Olkaa edes hengessä mukana!


Nyt olen lähdössä vastaanottamaan Hillaa, Eppua ja Anttia Kiotoon, joten sanon heipat taas vähäksi aikaa!

Avaruusolut

Olenko jo maininnut, että japanilaiset ovat outoa kansaa?

(No eivät he sen oudompia ole kuin suomalaisetkaan, riippuu vain mihin on tottunut.)

Luin tänään uutisista, että japanilainen Sapporo Holdings -panimo on tekemässä ensimmäisen avaruusoluen. Se valmistetaan ohralajikkeesta, joka on viettänyt avaruudessa viisi kuukautta.

Tätä herkkua pitäisi saada kaupoista marrraskuuhun mennessä.

Ai, että miksikö he näin tekivät?

NO onhan se nyt ihan pirun jännää hörppiä juomaa, jonka raaka-aineet ovat kelluneet suuressa tuntemattomassa! Tuleekohan avaruusoluen juotuaan entistäkin painovoimattomampi olo kuin normaali-bissen jälkeen.. Alkaakohan ajattelemaan avaruutta ja maailmakaikkeutta, Tähtiä, galakseja eli tähtijärjestelmiä, joita on avaruudessa miljoonia ja jokaisessa galaksissa leijuvia miljoonia aurinkoja, ja niitä kiertäviä planeettoja ja planeettoja kiertäviä kuita.. Ja ehkä myös mieleen putkahtaa kysymys: olemmekohan sittenkään yksin täällä, vai onkohan jossain lähellä tai kenties valovuosien päässä joku minunkaltaiseni joka hörppii omaa avaruusoluttaan, katselee tähtiin ja kyselee itseltään näitä samoja kysymyksiä.

Ehkä yhdymme enemmän Linnunrataamme, jos saamme mahaamme ohraa, joka on nähnyt maapallomme eri perpektiivistä. Ehkä japanilaisetkaan eivät ole niin outoa kansaa ollenkaan, ehkä he ovat nyt jonkin suuren ja tärkeän kysymyksen ytimessä. Keitä me olemme ja miksi me olemme täällä. Kilistäkäämme maljat ja pohtikaamme tätä.

Kampai!

"Minuun ainakin tämä mallas tekee lähtemättömän vaikutuksen. Tulee tunne, että olen enemmän osa tätä systeemiä, jota maailmankaikkeudeksi kutsutaan."

( Oikeasti ohra rahdattiin ISS-asemalle tiedeprojektin vuoksi. Hankkeessa oli määrä selvittää, miten ruoka säilyy tulevaisuuden pitkillä avaruuslennoilla. )

What´s going on in here

Olen vieläkin ihan ällistynyt valashaista.....

Kerrattaanpa hieman menneiden viikkojen tapahtumia.
Okinawa oli siis hieno paikka kertakaikkisesti. Lämpöinen ja rento. Siellä oli todella erilainen tunnelma kuin Honshulla. Ihmiset olivat rennompia ja eläminen ei ollut niin turhantarkkaa. Talot saattoivat olla vähän miten sattuu rakennettuja, kadut toisinaan jopa likaisia (yleisesti Japanissa kun on niin ylisiistiä) ja pultsareita nukkui ojien varsilla. Ah, miten kotoisaa ☺
Okinawaa ei kutsukaan ihan turhan päiten (vaikkakin leikillään) omaksi maakseen, vaikka se onkin palanen Japania. Mutta okinawalaisilla on kyllä oma murteensa, tapansa ja systeeminsä, joista he ovat ylpeitä.

Kunnon tropiikin asukkaiden tyyliin Okinawalta voi ostaa kärmes-viinaa elikä alkoholia, jonka pullon sisällä on habu-käärme. (Varmaan tuttu juttu Thaimaassa, Laosissa tai vastaavissa paikoissa käyneille). NAM! Ja kuten opettajani Hayashi asian ilmaisi, viina tekee erityisen hyvää mieskunnolle.. Emme sitä kuitenkaan nauttineet tästäkään seikasta huolimatta. (Pullo saattoi helposti maksaa monta tuhatta yeniä).


Muuta pikkufaktaa Okinawasta:

-karaten synnyinpaikka
-siellä on Ogimi kylä, jonka ihmiset elävät pisimpään maailmassa:
3 500 ihmisen kylästä 1056 ihmistä on yli 65 vuotta ja 80 yli 90 vuotta. Vau.

- joka paikassa näkee leijonan näköisiä shisa -patsaita. Etenkin kotien edustalla on tapana pitää kahta patsasta: toisella puolella sisäänkäyntiä on shisa, jonka suu on auki (mies), joka pelottaa pahat henget pois ja toinen jolla on suu kiinni (nainen), joka pitää hyvät henget sisällä.

Tästä lähtisi shisat 120 eurolla.

Viikon verran seikkailtiin ihan vain Okinawan pääsaarella (tai käytiin me nopeasti myös Ie - ja sesoko saarella, mutta olivat ihan pääsaaren tuntumassa), mutta jos sinne päin menee, kannattaa vakavasti miettiä menevänsä myös pikkusaarille, kuten Iriomoteen tai Ishigakiin, joista löytyy viidakkoa ja parhaita rantoja. Jos haluaa säästää rahaa, niin pitää olla jonkin verran aikaa, että voi ottaa hitaita botskeja niille. Lentämälläkin pääsee, mutta lysti maksaa jonkin verran.
Oltiin siellä parhaiden säiden aikaan, eli kultaisella viikolla, jolloin ei ollut vielä hiostavan kuuma, eikä sadekausikaan ollut vielä kunnolla startannut. Parhaillaan säätiedotus näyttää hieman kostealta..

Tässä on Shuri linna, joka tuhoutui lähes kokonaan vuonna 1945 ja se rakennettiin uudelleen 1991, vanhojen valokuvien ja muistojen perusteella, näyttämään lähes samallaiselta kuin aikaisemmin.

Kävimme tietty myös biitsillä, ja P löysi rapujen ja olentojen ohella tältä kyseiseltä Sesoko saaren rannalta isoimman simpukan miesmuistiin. Se on valtaisa!

Kun tultiin Okinawalta takaisin Tokioon, mentiin mm. karaokeen Pekan ja japsituttujen (kuten ihanan isosiskoni Miki Suzukin) kanssa. Olen siitä erityisen innoissani, sillä aluksi Pekka rimpuili vastaan, mutta karaoke osoittautuikin (TAAS) ykkös-paikaksi ja meno oli pöyristyttävän kuuma! Jotenkin karaoke ei koskaan täällä Japanissa petä, johtuu ehkä myös siitä, että karaokekoppien hi-tech mikki on niiiin hyvä, että se saa ääneni kuulostamaan (ainakin omasta mielestäni) ihanan ruusuiselta, joten olo on kuin rokkistarballa ikään. Ihan kuin sellainen edes haluaisin olla.
Ja nomihoudai, oih, se ihana nomihoudai, all you can drink... Se tekee elämästä elämisen arvoista.

Lemmikkimuotia Tokiosta: apina! Kyllä minäkin oman apinan haluaisin, mutta Ramses-koira on jo niin lähellä apinaa, että ehkä pärjään vähän aikaa ilman. Tai katsotaan mitä täältä mukanani kotiin kuljetankaan...

Tokion jälkeen Pekka lensi vähäksi aikaa Sapporoon Naon luokse ja minä menin Takaokaan ihastelemaan kun luonto oli matkojeni aikana kunnolla herännyt ja riisipeltoihin oli laskettu vedet. Voih, oma vuoreni Futagami, ただいま！

Oikeasti mun piti tulla takaisin kouluun opinahjoon ja kotiin maalaamaan digimaalauksia, SILLÄ SAAN PITÄÄ TÄÄLLÄ TAIDENÄYTTELYN!
4.7 on avajaispäivä ja nyt armottomasti kasailen uusia maalauksia kokoon. Aion esitellä näyttelyssä myös vanhoja töitäni, mutta uudet ovat toki valokeilassa..
Miten kutkuttava tunne vatsanpohjassa..

Kun Pekka pääsi pohjoisesta tänne Takaokaan, rämmittiin parina päivänä metsässä etsimässä ötököitä. That´s what we do around here.
Tämän jälkeen otettiin vain rennosti. Tai niin rennosti kuin vain voi ottaa kun on koulutehtävät hieman rästissä ja taidenäyttely pukkaa päälle. Täytyy myöntää, että olen joskus hieman stressi-kökkäre, mutta pitää muistaa tehdä hengitysharjoituksia niin kaikki näyttää taas valoisalta.

Vikana lauantaina mentiin erään Nanakon (JOKA TULEE muuten Lahden Muotsikkaan syksyllä VAIHTO-OPPILAAKSI!! Tänään kuulin sen, eli ONNEA!) perheen luokse syömään sashimia ja ihmettelemään Hikiyama matsuria, eli perinteisiä festareita, missä Toyaman eri kaupunginosien miehet ottavat mittaa toisistaan vetämällä isoja kärryjä perässään ja ilta huipentuu siihen, kun kaksi eri jengiä törmäävät kovaa vauhtia niillä toisiinsa. Se joka työntyy ekana poispäin häviää mittelön. Katsokaa itse:

Rituaali on vähintäänkin mielenkiintoisen näköinen, muistuttaa vähän köydenvetoa, mutta köysien lisäksi miehillä on pari tonnia painava kärry mukana kuvioissa. Ja muutenkin homma on perinteisen näköinen happi-takkeineen ja huudahduksineen ja kuvioineen. Mekin saatiin Nanakolta sellaiset takit, jotka toimivat kuin pääsylippuna tapahtumaan.

Tom (Watanabe), Pekka, Allekirjoittanut, Nanako

Vähän oli hassua, kun Nanako koko ajan varoitteli, ettei saisi mennä muiden kaupunginosien ukkojen kanssa liikaa kontaktoimaan, sillä jotkut tyypit ottavat festarin vähän liiankin tosissaan ja siellä voi saada helposti turpaansa jos menee hössäämään väärien ihmisten kanssa. Hehe. Se olisikin näky! Seitsemän kuukauden aikana en ole nähnyt kuin yhden pikku rähinän kadulla viikonloppuna vaikka voinkin sanoa nähneeni täällä yöelämää aika runsaasti. Japanilaiset eivät tappele. Ovat rauhaisia lällyköitä, mutta sitten tällaisen kärry-festarin aikana jotain naksahtaa heidän päissään. Ja muuttuvat mokomat väkivaltaisiksi! Huvittavaa jotenkin... On niin vaikea kuvitella väkivaltaista tai edes vihaista japanilaista. Noh, yakuzat on tosiaan vielä kohtaamatta...

Don´t mess with meidän posse!

Kovin jengi tapahtumassa oli ”Fishermen´s Town”, joka koostui nimensä mukaisesti muskelimies -kalastajista, jotka kuulemma hiovat taktiikkaansa ja lihaksiaan koko vuoden tapahtumaa varten. He olivatkin kyllä ihan ässiä, ei voi muuta sanoa.
Lopputulos: Hikiyama Matsurit ovat vaarallisia. Voi saada turpaansa tai litistyä kärryn alle ja kuolla (tätä tapahtuu kuulemma joka vuosi!).

But we didn´t die!

Nanakolla on muuten mitä sympaattisin pikkuveli Jyunki! Hän osasi nuoresta iästään huolimatta (10 vee) selittää englanniksi, että hän tykkää junista ja että hän haluaa mennä pyydystämään sammakoita sekä: monnit syövät kultakalojen kakat akvaariossa... Vaikuttavaa!

Jyunki soittaa myös hyvin huilua.

Ja Nanakon äiti piti puolestaan huolen siitä, ettei Pekan olutlasi koskaan tyhjentynyt.
Hieman oli kuitenkin erikoista, että japanilaiseen tekopyhään siveellisyys -tyyliin, minä ja Nanako nukuttiin yhdessä huoneessa ja Pekka ja Nanakon poikakaveri Tom a.k.a Watanabe (jonka luona olin Izumossa ja Hiroshimassa) nukkuivat olkkarin lattialla. Heheh, sanon minä. Mutta bileet olivat hyvät. Japania alusta loppuun.

"Hän oli hyvä puikkojensa kanssa.

Nyt olen koulussa ja liimaan persukseni tuoliin, enkä liiku minnekään, paitsi silloin tällöin urushii-luokkaan, ja teen töitä töitä töitä töitä töitä.

Siltä näyttää elämäni kesäkuun alkuun asti kunnes Hilla, Eppu ja Antti saapuvat Zapaniaan. TERETULEMASTA!

Loppuun tuoretta ruokaa....

RESSUKAT 398 円

Baibai Pekka ja bug corner

Heippa Pekuskainen, Japani ja sen äyriäiset, matelijat, sammakot ja muut ötökät jäävät kaipaamaan!

(Pekka keräsi koko sarjan!)

Okinawan kalaseikkailu

Okinawan pääsaari on nyt nähty.
Ja ihan elämäni kunnossa ollaan, vaikka joku salainen meriolonkero polttikin reidestä, aurinko niskasta ja rakkaus rinnasta.


Okinawa tarkoittaa ”köyttä avoimessa meressä”, mikä on varsin osuva nimi tälle pitkälle saarirykelmälle joka koostuu neljästäkymmenestäyhdestä asutetusta ja kuudestatoista asumattomasta saaresta Japanin pääsaarten ja Taiwanin välissä. Okinawa on ainut paikka Japanissa missä voi nauttia trooppisesta ilmastosta, minkä vuoksi siellä lamppaakin paljon japanilaisia lomalaisia, ulkkarituristien ollessa siellä suhteellisen vieras näky.
Mutta jenkkisotilaita siellä kyllä on. Toisen maailmansodan sähläilyjen takia, saarelta löytyy paljon amerikkalaisia sotilastukikohtia. Tämä näkyy etenkin Nahan, eli Okinawan pääkaupungin, katukuvassa aika selkeästi. Kaduilta löytyy paljon liikkeitä jotka myyvät vanhaa sotarompetta, jenkkeihin vetoavia hamppariravintoloita ja vaateliikkeitä piisaa ja aina silloin tällöin voi taivaalta bongailla suihkarin. Illan hämärtyessä vastaan voi hoiperella sotilaspoika pienessä tuiterissa. Ja ainiin, telkkarista voi katsella ”military chanelia”, mikä pyörittää parhaita amerikkalaissarjoja Simpsoneista Craig Ferguson Late Night:iin (Craig on muuten ihan paras tyyppi!) jne. Ohjelmien välissä näytetään sotilaille suunnattua aivotonta mainontaa, joista välittyvät viestit ovat aika rankkoja: ”Dont step out from the crowd or you can be the next target of a terrorist attack....” yep.... hmmm.. Niinkö se menikin...



Okinawalta löytyy jättimäinen akvaario: Okinawa Churaumi Aquarium. Jos jonnekin kannattaa Okinawan pääsaarella mennä, niin sinne sitten. Ihmeellisin juttu siellä on maailman suurimpien kalojen eli valashaiden sekä jättirauskujen onnistunut pitäminen vankeudessa. Valashait ovat ainakin kahdeksan metrisiä, joten mestankin pitää olla sen mukainen. Haiden tankki onkin valtava ja sitä kehystää muikean paksu 60 sentin lasi. Härregyyd sanoi mummi sen nähtyään. Systeemi toimii hienosti, sillä 300 metrin päässä paikasta on meri mistä pumpata freesiä vettä tankkiin.


Olin itsekin ihan että WHAT! ison altaan nähtyäni. Ihan kuin olisin polskutellut meressä, ilman että olisi pitänyt kastua.

Herra pallokalalle syötettiin vasurista hiipivä kalmari välipalaksi.

Päästiin isojen altaiden päälle katselemaan miten homma toimii käytännössä. Henkilökunta piti huolen siitä, ettei hölmöt turistit pääse heittelemään kameroita tai muuta sälää altaaseen. Itse unelmoin näkeväni jonkun hyppäävään tankkiin...Mitäköhän siitä olisi seurannut?

ja tässä pari parhaimmisto-videota, olkaapa hyvät!

Läski kala ja puutarha-ankeriaat.
(Tässä olisi ainesta myös lastenkirjan nimeksi vai mitä? :)

Aika kliimaksiton video, mutta muhun noi madot vetoavat kovasti! Niiden nimi on tosiaan Garden Eel, eli puutarha-ankerias. En ole ikuna kuullutkaan moisista, että oli jo aikakin! Huvittavia tyyppejä, jotka vain heiluvat koloissaan ja syövät mitä suuhun sattuu menemään. Japaniksi nämä tyypit ovat lempinimeltään Nyoro nyoroja eli hattivatteja. :)

Valashain syöttö

Valashai pistää ruoan lisäksi suuhunsa gallonittain vettä. Ihmisiä oli aika mukavasti liikkeellä syötön aikaan, vai? :)


Jep, siinä oli se akvaarioelämys. Lisää postauksia luvassa taas kohta. Oltiin ihan oikeassa meressäkin uimassa vedenalaisen kameran kanssa, joten vartokaapahan vain!

魚

Iloisia uutisia ja nihkeilyä

Ensinnäkin:
Onnea Jukka ja Cesi!!!
PUSIPUSI, OLETTE NYT NAIMISISSA! 4eva 2getha, hirvittääkö! ☺


Olen lähdössä nyt ainakin kahdeksi viikoksi hiiteen täältä Takaokasta sillä Pekka tulee Japaniin keskiviikkona. Suunnittelmissa on mennä viikoksi Okinawalle, joka on trooppinen saarirykelmä Japanin etelä-osassa, jonka jälkeen hengaillaan vähän aikaa Tokiossa.
Sitten oli tarkoitus tulla kiltisti takaisin kouluun Pekan kanssa, MUTTA asiat eivät menneetkään ihan niin yksinkertaisesti mitä olisin olettanut ja toivonut…


Asun siis koulun asuntolassa, joka on ensijaisesti tarkoitettu vierailevien opettajien tilapäismajoituspaikaksi. Mutta tänne on kaikki vaihto-oppilaat laitettu asustelemaan, tykkäsivät he siitä tai eivät. Japanissa kun on vaikea vuokrata omaa kämppää jos on ulkomaalainen, joten tämä asuntola on helppo ratkaisu jos ei halua nähdä älyttömästi vaivaa. Koulu kun järjestää paikan iisisti ja sijaintikin on ihan koulun vieressä.
Kuten olen jo aikaisemminkin maininnut, asuntola ei ole etenkään aluksi mitenkään hehkeä paikka asua. Varsinkaan kun pitää olla täällä ihan yksin. Paikka on iso ja talvisin kylmä ja pelottava. Sekä vartijat käyvät täällä nuuskimassa monta kertaa päivässä, jopa kahden aikaan yöllä, jolloin lähes varmuudella aina herään, koska äänet kuuluvat täällä tosi hyvin. Eivät ne sentään tule mun huoneeseen, mutta hiippailevat käytävillä.

(Ja sanotaan se nyt oikein ääneen, että vartiointi on musta ihan järjetöntä, sillä asun täällä ihan yksin ja kaiken lisäksi metikössä, niin mitä ihmettä ne koppalakit täältä luulevat löytävänsä? Mitä ne tarkastavat? Kuka kumma tänne IKINÄ murtautuisi? Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Onko missään mitään järkeä?)

Mun on ollut TODELLA vaikea tottua täällä asumiseen, mutta jotenkin siitä on selvitty sisun ja hulluuden voimalla.
Kovastihan yritin muuttaa pois täältä Toyamaan, mutta koulu ei sallinut sitä. Olisin ainoastaan saanut muttaa Toyaman yliopisto-kampukselle, mutta se oli liian kaukana kaikesta mahdollisesta julkisesta liikenteestä, joten se siitä sitten.. Olisin halunnut muuttaa ihan koulubussi -reitin viereiseen yksityisasuntoon, mutta koululta tuli EI vastaukseksi silloin taannoin. Siispä jämähdin tänne Takaokaan.


Tässä Takaokan kampuksen asuntolassa on se veikeä puoli, ettei tänne saa majoittaa kavereita.. Se on tuottanut mulle päänvaivaa jo aikaisemminkin, kun parit kaverit ovat tulleet visiitille. Aikaisemmin ongelman olen ratkaissut yöpymällä vieraideni kera kaverini Ichanin kämpillä. Se on ollut vähän ärsyttävää, sillä Ichanilla on omakin elämänsä, enkä olisi halunnut olla niin suureksi vaivaksi hänelle. Mutta kaikki on kuitenkin aina jotenkin järjestynyt.

Mutta nyt kun poikakaveri tulee kylään, niin sitä jotenkin toivoisi, että koulu hieman joustaisi ja antaisi hänen yöpyä täällä asuntolassa. Mutta sen sijaan tuli taas kylmää vettä niskaan. Olen yrittänyt kaikkeni. Kirjoitin koululle maailman kilteimmän ja nöyrimmän “PLIIIS! Yrittäkää ymmärtää, että meillä ei ole muuta paikkaa minne mennä” -kirjeen. Pekka olisi voinut myös pitää luennon digimaalauksesta koululla, jolloin hänestä olisi tullut “vieraileva ope” ja saanut näin supervirallisia reittejä pitkin luvan yöpyä asuntolassa, muttei sekään kelvannut. Mikään ei kelpaa näille oikku-pyllyille.



Hassuinta tässä on se, että täällä on ennenkin majoittunut entisten vaihtareiden perheenjäseniä, sekä kämppä on koko ajan ihan tyhjillään! Kaiken merkityksen tekee näköjään tuo perheenjäsenyys. Täällä ollaan tosi tiukkoina ollaanko sitä samaa verta vai ei. Mun omat visitoivat perheenjäsenet kun ovat vähän vähissä, niin voisi nyt herranenaika hieman joustaa näissä säännöissä. Miten voi olla niin vaikeaa päästää maailman toiselta puolelta matkaavaa vierasta vähäksi aikaa majoittumaan tänne!
EN YMMÄRRÄ.. Ärsyttääääää aika pahasti.
Eräs jälkiviisas senseini sanoi, että mun olisi pitänyt valehdella, että Pekka on mun veli. En olisi vain iki-maailmassa voinut kuvitella, että tästä tulisi näin vaikeaa. Ajattelin myös, että rehellisyys maan perii. Mutta ei se peri! Rehellisyys tekee elämästäni helvettiä Japanissa.

Mun pitää siis varmaan nukkua teltassa Pekan kanssa, (sillä Okinawa reissun jälkeen ollaan varmaan ihan rahattomia, eli ei ole varaa mihinkään hotelleihin). Ja koulun vieressä vain könöttäisi tyhjillään oleva kämppä, missä on kaikki tavarani… Ihan kuin elämä täällä Japanissa ei olisi muutenkin jo ihan tarpeeksi vaikeaa.
Joten kiitos vain viimeisestä koulu.

Iloisempiin aiheisiin.
Oltiin Jennin kanssa viime viikonloppuna Tonamin tulppanifestivaaleilla. Siellä oli satamiljoona-biljoonaa tulppaania, muttei varmaan ihan yhtä paljon kuin Hollannin vastaavassa tapahtumassa.
Ja ONNEA vielä kerran Cesi ja Jukka! Ja pahoittelut, etten vieläkään ole keksinyt teleporttia, jonka avulla olisin voinut saapua karkeloihin. Jäipähän enemmän boolia muille vieraille.
Erittäin iloista on myöskin Pekan tänne tulo ja O-KI-NA-WA sekä se, että kevät on niin kaunista aikaa, eikä ole vielä pirullisen kuuma, niin kuin kaikki manailee kesästä tulevan. Kuumaa ja kosteaa. Joten nyt on vielä hyvä aika tallata Japanin mantuja ilman, että tulisi kuumuus-kuolema.

Tulppaaninterälehti -taidetta Tonamin karkeloissa.

Pitää varmaan alkaa keräämään Jennin kanssa tällaisten hölmöjen maskottien kanssa otettuja kuvia..

Palailen taas asiaan. Olkaa järkeviä sillä aikaa suomalaiset.
Älkääkä estelkö ulkomaalaisten vaihtareiden tuttujen vierailuja, se on meinaa täysin älyvapaata toimintaa eikä tuota muuta kuin harmia ja ketutusta!

Juttua tanukeista. Niistä taukeista.

Koulu on nyt sitten alkanut, vihdoinkin.
Kahden kuukauden lomat on lomailtu ja on aika taas istahtaa koulun penkille. Miten outoa, mutta miten odotettua.
Eikä tarvitse enää ainoana suomalaisenakaan hölmöillä täällä, sillä Jenni on saapunut pöndelle! Olemme saaneet siis uutta suomalaista hämmentynyttä verta seuraamme.

Toshinaka-kun (?) on Takaokan 400-vuotismaskotti, johon törmättiin Jennin ekoina päivinä Kojo puistossa. Ensi vuonna Takaokan kaupunki täyttää pyöreitä lukuja ja sitä on alettu jo kovaan vauhtiin valmistelemaan.

Häät Takaokan sydämessä, eli Kojossa, kauneimpaan sakura-aikaan.

Kurssit alkavat tässä pikkuhiljaa ja niistä aion kertoa enemmän kun niistä on jotain jännää kerrottavaa mutta NYT, kouluelämäni sijaan aion kertoa teille tanukeista, elikä japanilaisista supikoirista. :)
Hehe, olen ihan tosissani! Kannattaa jatkaa lukemista, sillä aihe on odotettua mielenkiintoisempi.

Tanukeista kerrotaan paljon juttuja vanhoissa japanilaisissa saduissa ja kansankertomuksissa. Itsekin törmäsin tanukeihin pari kuukautta sitten kun lunta oli vielä maassa ja viima kävi korvissa. Silloin oli jo ilta ja pilkkopimeää. Kävelin kämpiltäni kohden koulua, ja yhtäkkiä pusikossa kävi jokin suhina. Säikähdin tietysti ihan vimmatusti, ajattelin että vihdoinkin Japanin henget ovat tulleet noutamaan, mutta sen sijaan puskasta ilmestyikin outo eläin pesueensa kanssa. Emo ja kuusi pentua. Aluksi en tunnistanut lajia, mutta hetken mietittyäni päädyin, että niiden on pakko olla supikoiria. Kaiketi.


Emo lähti hirveätä vauhtia karkuun ihmisen nähdessään, ja niin tekivät myös muut poikaset, paitsi yksi hölmö joka tuli suoraan kohden kenkääni! Mulla oli lähes tanukin väriset talvisaappaat jalassa ja poikanen hairahtui luulemaan kenkääni emokseen.
Okei, no siinä sitä sitten oltiin, tanukin poikasen kanssa hangessa, ja vaikka yritin karistaa sitä kannoiltani, niin aina vaan se rääpäle kipsutti perässäni. Leimaantui hitsi vieköön kenkääni! (Kuulin tämän jälkeen, että tanukit eivät ole mitään järjen jättiläisiä. Eivät siis aikuisinakaan. Voin allekirjoittaa tämän väitteen.)

Ja koska mitkään keinot eivät auttaneet karistus-operaatiossa, ei auttanut muu kuin lähteä metsästämään sen kadonnutta perhettä hirveässä tuiskussa pitkin metsiä. Ja jokin tovi siinä menikin, kunnes löysin taas poikasen pesueen ja sitten vain odotin, että jotain tapahtuisi. Kun en liikkunut mihinkään, ei liikkunut poikanenkaan. Oli ihan hiljaista, KUNNES muut pesueen poikaset alkoivat vinkumaan. Se oli mun pelastus, sillä silloin vihdoinkin kadonnut poikanen tajusi, että ääntä kohden oli mentävä. Ja niin minä pelastuin tanuki-äidin hommilta.
Onneksi. Sillä pahimmassa tapauksessa olisin kuitenkin kiikuttanut poikasen kotiini, ja yrittänyt syöttää sille muroja tai jotain muuta tyhmää ja eihän siitä mitään olisi tullut. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.


Mutta japanilaiset, outoa kansaa kun ovat, kuvaavat tanukit erittäin omatakeiseen tyyliinsä. Monien kotien ovien vierestä voi bongata tanuki -patsaan, jolla on sake-pullo kädessä, rantahattu päässä, kaljamaha ja aivan hirvittävän isot kassit! Katsokaa vaikka!


Isot pallit, eli kintamat, ovat ennenkaikkea hyvän onnen, ennemmin kuin hedelmällisyyden tai minkään seksuaalisen, symbolit. Vaikka tätä ei ihan heti uskoisikaan. Herranen aika sanon minä! Miten söpöiltä tanuki -patsaat aluksi näyttivätkään, mutta tämä oli ennen kuin huomasin katsoa patsaiden jalkoväliin..
Kintamoilla tanukit voivat tehdä kaikenlaisia temppuja, kuten heilauttaa ne pään yli, käyttää niitä rumpuina, ja myös Pom Poko -nimisessä Ghibli -animaatiossa tanukit käyttävät niitä laskuvarjoina.. Kuulostaa vähintäänkin pervolta, vai mitä.

WHAAAAAT!

En ennen tiennykään, että tällainen Ghibli -anime on tehty..
Japaniksi leffan nimi on: 平成狸合戦ぽんぽこ, Heisei Tanuki Gassen Ponpoko.
Tämä tarkoittaa kirjaimellisesti " Heisei-aikakauden pesukarhu sota Pom Poko" , a.k.a The Raccoon War, Pesukarhusota. Pätkä on valmistunut vuonna 1994 ja juoni muistuttaa lukemisen perusteella paljon Mononoke Hime:n luonto vs. ihmiset -asetelmaa.
Pitää varmaan mennä pian paikalliseen videovuokraamoon Tsutayaan vuokraamaan tämä herkku. Ohjea.

Tanukit ovat olleet uutisissakin lähiaikoina. Pienellä Chibu -nimisellä saarella on meinaa paha tanuki-ongelma. Saarella, missä ei ole edes liikennevaloja eikä kombinia (kioskia), ei ole myöskään tanukeita vähentävää villieläimistöä. Joten tanukit voivat rauhassa rällästää ja lisääntyä siellä, pelkäämättä tulevansa syödyksi.
Tänä vuonna tanuki-populaatio ylitti 2000 eläimen rajan, mikä tarkoittaa, että näitä söpöläisiä asuu Chibulla melkein kolme kertaa enemmän kuin ihmisiä.. Paikalliset eivät ole tästä kovin mielissään, sillä tanukit syövät viljelyksiä, häiritsevät karjaa ja muutenkin ovat aikamoinen riesa paikallisille, eläimet kun eivät enää oikein edes pelkää ihmisiä. Ovat siis käyneet vähän liiankin tuttavallisiksi. Saaren asukit ovat lähinnä vanhuksia, joten tanukeiden harvennus -jahti saattaa olla aika moinen suoritus heille. Mutta ongelmaan on kyllä tulossa ratkaisu pian tai muuten tanukit valtaavat koko saaren.
Ratkaisua odotellessa...

Tässä japaninkieliset uutiset aiheesta

Oudon jutun loppuhuipennuksi julkaisen vielä Tan Tan Tanuki -nimisen lastenlaulun, olkaapa hyvä! (Melodiasta ei ole tietoa, mutta jokainen voi kuvitella parhaimman mahdollisen päässään.)

"Tan tan tanuki no kintama wa,
kaze mo nai no ni,
BURA BURA!"

Ja tämä tarkoittaa erittäin vapaasti suomennettuna:
"Tan-tan tanukin kultaiset pallit, eivät ole edes kovin ilmavat, mutta silti menevät VIUH VAUH!"

Jep, näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa.


Juuri kun sitä luulee, että Japanin metkut eivät jaksa enää niin paljon yllättää, seuraavan kulman takaa eteen pomppaa tanuki, kassit heiluen.