Sekalaista jorinaa

Tervehdys Koti.
Loma on noin puolivälissä ja aika menee tappavan varmasti eteenpäin vaikken matkustelekaan muualle kuin lähialueen kuppiloihin ja hiihtokeskuksiin. Maaliskuussa ajattelin piipahtaa ainakin Hiroshimassa, mutta siitä enemmän kunhan asiat sen tiimoilta varmistuvat.


Jonkin verran olen joutunut avautumaan ja kertomaan talostani missä asun, mutta ainuttakaan kuvaa en ole vielä esitellyt. Ajattelin nyt korjata tämän virheen. Eli olkaapa hyvät: viidakkomajani esittäytyy! Eilen satoi lunta, joten tämän söpömpää kuvaa talosta on vaikea saada. Eikä tuostakaan ota paljon selkoa, sillä se on tosiaan ihan puskassa.

Lampi ikkunani alla.

Matkalla lähimpään kauppaan, joka on noin 20min. kävelymatkan päässä.

Sää muuten vaihtelee täällä erittäin kiivaasti. Jos tänään on aurinkoista ja papukaijat kurlaavat puissa, huomenna saattaa sataa mummoja taivaalta ja salamoida. Ja koska en ole vielä oppinut katsomaan sää-tiedotusta, seuraavan päivän sää on aina mitä suurin yllätys. Elämässä pitää olla jännitystä.
Missäköhän muuten viipyy ensimmäinen maanjäristykseni! Kaverit ovat kertoneet, että pari järistystä on ollut näiden viiden kuukauden sisällä ja he ovat heränneet niihin yöllä, mutta itse en ole tuntenut yhtään mitään. Eivät ole siis voineet olla kovin kummoisia järinöitä.


Japanilaiset taistelevat lunta vastaan vedellä. Tällaiset maansisuksista vettä purskuttavat ruikkijat pitävät huolen siitä, että lumen sulamisen ohella myös jalankulkijoiden jalat kastuvat. Nerokasta.

Nerokasta (lue: ärsyttävää) on myöskin se, että kännykkäni saa roskapostia keskimäärin 15 kappaletta päivässä. Hyvinä päivinä jopa 35 kpl!! Japanissa kun lähetellään ”tekstiviestejä” lähetetäänkin itse asiassa sähköpostia. Puhelimeni sähköposti-osoite on muuten:
jonna@softbank.ne.jp
Siihen kun laitatte iloiset terveisenne tulemaan, niin pääsen sen heti lukemaan missä ikinä matkaankaan. Viestin on parempi olla suhteellisen lyhyt (suomi tekstarin pituinen about), sillä puhelimeni on vanha, eikä se kykene ottamaan vastaan mitään superpitkiä tarinoita. Mutta uudet luurit ovat ihan kuin minitietokoneita tämän asian suhteen. Niillä voi surffailla netissä ja kirjoitella ja lukea romaaninpituisia viestejä. Jos hankkisin uuden kännykän ja tekisin paikallisen teleoperaattorin kanssa diilin netin käytöstä niin se maksaisi jotain 120 euroa (aloitus) ja sitten vielä kuukausimaksu päälle eli jotain 20-30 euroa riippuen mitä haluan puhelimellani tehdä. Mutta nyt mulla on prepaid-liittymä ja puhelimen sain opettajalta käytettynä (Se on vanha! Siinä on antenni!) joten mulla menee jotain ehkä 20 euroa kuussa puhelimen ylläpitoon. Lähinnä juuri lähettelen viestejä, sillä jos rupean soittelemaan, prepaid-kortti tyhjenee hetkessä. On aivan sika-kallista soitella ympäriinsä. Harmillista sinänsä, sillä asun metikössä, jossa ei ole nettiä ja usein tekisi mieli soittaa jollekin ja läpistä tunti jos toinenkin, mutta ei ole mahdollista. 5000 yenin (30 euron) prepaid tyhjenee n. 20 minuutissa. Mutta kyllä sitä voi aina pika-paniikki-puheluita tehdä:
”where are you, can I come, sounds good, see you there.
”Ima doko, só desu ka, ee, zehi, nan-ji ni to doko de aimashó ka, ee, wakatta, só shimashó, jaa, sore dewa mata!”.
Voihan spämmi sentään. Sain tätä juttua kirjoittaessanikin roskapostin puhelimeeni... Yleensä ne ovat kai joitain riettaita ehdotuksia, mutta koska en osaa lukea japania lainkaan sujuvasti, en tiedä niistä sen tarkemmin...

Spämmiä.

Käytiin viime sunnuntaina onnekseni taas lumilautailemassa. Se on edelleen järkevintä mitä olen tähän mennessä keksinyt Japanissa näin talvisaikaan tehdä. Kun lähtee Takaokan pelloilta ajelemaan kohden vuorenhuippuja olo on aina kuin matkaisi maailmasta toiseen. Mikään ei ole vielä tuntunut täällä yhtä hulppealta kuin laskeminen puuterilumessa Tateyama-vuoriston piiiiitkillä rinteillä Japaninmeren ja muiden lakeuksien siintäessä horisontissa. Se on kertakaikkisen ultimaalisen päräyttävä tunne, jonka vuoksi joudun näkemään aina hirveästi vaivaa, sillä lumilautailukaverini eivät asu Takaokassa ja autokyydin järjestäminen on aina melkoinen, lähes koko viikon, kestävä prosessi. Hitsi vieköön, jos mulla vain olisi kansainvälinen ajokortti ja jonkinlainen laina-auton rotisko niin heilahtaisin vuorille huomattavasti useammin, mutta minkäs teet. Olen totaalisen riippuvainen muista.

Jatkan tästä Japanin hulluuksien ihmettelyä, palataan asiaan!

Osoite muuttuu virallisesti

Uusi Osoitteeni:
My New Address:
Watashi no atarashí júsho:

Johanna Uhrman

Toyama Daigaku
Takaoka Campus
Senshin-en

933-8588
180 Futagami-Machi
Takaoka-Shi
Toyama-Ken

JAPAN

Päästän teidät nyt pälkähästä ja paljastan kaikille innokkaile blogini lukijoille uuden osoitteeni, joka on ollut itse asiassa jo kohta kolme kuukautta osoitteeni, en ole vain halunnut sitä itselleni myöntää. Olen jämähtänyt siis koulun vieressä olevaan "bambumajaan", Senshin-En:iksikin kutstuttuun paikkaan, joka on tarjonnut mulle pelkotilojen lisäksi nyt myös jonkinlaista mielenrauhaa ja hiljaisuutta, joka ei kenties ole sähläävälle luonteelleni lainkaan pahasta. Kevät saattaa jo hieman kolkuttaa ovelle ja alan näkemään asuinpaikkani hyviä puolia, kuten oveni vieressä olevan polun jota kipuamalla pääsee Futagami vuoren huipulle. (Pienet asiat elämässä ovat tärkeitä!) Kaikkeen siis näköjään tottuu, vaikka aluksi ei ollutkaan herkkua. Olen vihdoinkin tainut tehdä aselevon asuinpaikkani kanssa..

Joten nyt kaikki saa lähettää mulle kortteja, lahjoja ja kaikkea muuta ihanaa pelkäämättä, että ne menee väärään osoitteeseen.

Ps. nykyään täällä on muodissa pitää naamioita päässä..
Pitää yrittää sulautua paikallisiin, minkäs teet.
(Ja tämän maskin tein muuten ihan itse!)

Toga Yuki Matsuri

Tähän aikaan vuodesta Japanissa järjestetään lumifestareita. Viime viikonloppuna järjestettiin isot festarit Sapporossa, mutta koska en sinne taloudellisten ja maantieteellisten seikkojen vuoksi tohtinut mennä, suuntasin hieman pienemmän luokan pippaloihin Togaan, joka on Tateyama vuoristossa oleva pikkukylä. Togan juhlissa riitti kuitenkin ruokaa ja sirkushuveja ihan yllinkyllin.

Japanissa ei yleensä ilotuliteta talvisin! Kesä on normaalisti ilotulitusten kulta-aikaa.

Kun lumettomasta Takaokasta nousee Togaan vuoren huipulle, on kuin menisi maasta toiseen.

What about me!

Taidekatsaus

Heipat taas! Tässä tulee jotain maalauksia mitä olen Japanin maisemista ja yleisestä ilmapiiristä inspiroituneena väsäillyt näiden neljän kuukauden aikana. Tarkoituksena on tehdä näistä printit ja pistää taidenäyttely pystyyn yhteen paikalliseen taidegalleriaan. Siinä olisi pientä suunnitelmaa tulevaisuuden varalle.

Täältä löytyy lisää:

jonnakonna

Japani seikkailuni tulee muuten saamaan jatko-osan, sillä aion jäädä tänne vielä toiseksi lukukaudeksi. Senseit ovat antaneet siihen luvan ja koska sinnikkyyttä (lue: hulluutta) löytyy vielä jonkin verran, valmistaudun nyt näkemään Japanin kevään ja kesän. Onhan kirsikankukat pakko tarkastaa! Ja pitää myös saada tämä onneton japaninkieli sujuvaksi, sehän on selvä :)
Toivottavasti kestätte siellä vielä tovin ilman mua, joskus heinäkuussa sitten näkyillään!

Ja mitäs muuta on tapahtunut lähiaikoina?

Fresco-kurssi loppui onnellisesti.

Luokkakamut valmistuivat. Pitivät hienon esitelmän lopputöistään vakavien senseiden edessä mustissa puvuissaan. Samassa tilaisuudessa piti munkin esitellä töitäni, mutta mulla oli puvun sijaan vihreä panda t-paita päällä.. Kukaan ei perinteiseen tapaan kertonut mulle pukukoodia! (Tosin ei mulla mitään sopivaa olisi ollutkaan.) Luokkakavereilla on nyt sitten aikuisuus edessä ja työpaikka pitäisi löytää ja muuta vakavaa.

Oltiin taas vloppuna lumilautailemassa. Sain koulusta jotain viisi vuotta vanhan lumilaudan ilmaiseksi käyttööni ja kuten odottaakin saattoi, se oli ihan shaisse. Ei totellut lainkaan! Syytän lautaa siitä, että kaaduin muhevasti, kalautin pääni kovaan mäkeen ja tapoin n.1000000 aivosoluani. Mutta koska lumilauta on ilmainen, aion viedä sen mäkeen tänäkin vloppuna.. Köyhän ei ole varaa nirsoilla tai valittaa.
Mutta muuten oli taas tosi kivaa.

Takuron ja parin muun luokkalaisen kanssa poikettiin läheiseen temppeliin etsimään mielenrauhaa.
EI LÖYTYNYT!

Ja tänään pyöräilin taas Japaninmeren rantaan.

ja otin kuvia tyrskyistä.

Hy-vää vii-kon-lop-pua rak-kaat suo-ma-lai-set ja muut toivottaa japanin jonnakonna!

Väliaikatietoja

Heipat kaikille!

Syyslukukausi on lopuillaan ja olo on jees ja samalla hämmentynyt. Japani on tarjonnut paljon seikkailuja ja elämyksiä, mutta myös vaikeuksia ja kielimuureja. Ei ole kovin helppo maa tämä Japani ulkomaalaisen asustaa, varsinkaan Takaokan lande. Monesti, eli päivittäin, olen kiroillut, että voi kunpa osaisin puhua japania niin elo olisi helpompaa. Ei kuitenkaan auta itkeminen: oikotietä onneen ei ole sen asian suhteen. Pitää vain ahkerasti päntätä ja päntätä niin ehkäpä sitä jonain päivänä japani sujuu kuin hoono enkku vähintään.

Olen asustellut koulun vieressä olevassa viidakkomajassa, eli vaihto-opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa, nyt parisen kuukautta. Asumukseni lähellä ei ole oikeastaan mitään muuta kuin koulu ja uimahalli. Ja ainiin: metsä. Siinä kaikki.
Majani ei ole osoittautunut yhtään sen kotoisammaksi ajankaan kanssa. Olen usein yrittänyt avautua asiasta koulussani, mutta sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain, saan osakseni vain ympäripyöreää sympatiaa ja tsemppiä. Kuulemma totun asumukseeni pian... Mutta miksi johonkin mistä ei vain yksinkertaisesti pidä, pitäisi tottua? Niinpä niin..
Aloin sitten itsenäisesti etsimään uutta asuntoa itselleni Toyamasta missä on paljon ulkomaalaisia ja tekemistä, ja kun vihdoin japaninopettajani avustuksella löysin kämpän itselleni, koulustani sanotaan, että muuttaminen ei kävisi päinsä. MITÄ! Eli vaihtoehdot ovat: asun viidakkomajassa TAI en asu missään. Arigató, onpas ystävällistä.

Kanazawan kultakalalampi

Japanissa on paljon kummallisia sääntöjä, mitä rennoin rantein elämäänsä elävä länkkäri ei voi millään ymmärtää. Vaikkei Toyamassa asumisella olisi mitään negatiivista vaikutusta opiskeluihini Takaokassa (sillä koulujen väliä ajaa mm. Ilmainen bussi monta kertaa päivässä), muuttaminen ei ole sallittua. Luultavasti pelkäävät koulussani etteivät voi pitää mua tarpeeksi silmällä jos muutan. Isoa ihmistä! Toisaalta, ei ne mua nytkään niin kovin usein näe, sillä vapaa-ajallani, jota on riittävästi, yritän olla mahdollisimman kaukana Takaokan metsästäni.
Tiukkistelua, byrokratiaa ja sääntöjä sääntöjen perään. Tämä on yksi juttu Japanista mistä en pidä.


Sitten pieni tarina Japanin hyvästä puolesta. Tunnen erittäin ystävällisen bussikuskin, joka kuskailee mua Toyamaan kaksi kertaa viikossa. Hän on jo pappaiässä ja ihmettelenkin, että koska hän jää eläkkeelle.. Viime viikolla hän otti musta valokuvia koulun ja bussinsa edestä, sillä hän halusi, että ÄITINI näkee miltä näytän. Okei.. Ei raukka hoksannut, että mulla on kyllä omakin kamerani, mutten viitsinyt siitä sen kummemmin mainita, sillä hän oli niin innoissaan asiasta. Tänään hän toi mukanaan cd:n ja printtejä jossa oli ensinnäkin ne mun kuvat ja lisäksi vielä kuvia Japanin kauniista maisemista. Sitten hän pyysi, että antaisin äitini osoitteen, jotta hän voisi postittaa cd:n ja kuvat hänelle. Sanoin, että voin kyllä itsekin lähettää ne, joten myöhemmin hän toi mulle rahaa (ja vielä erittäin riittävästi) joka kattaisi postikulut. Kieltäytyminen ei käynyt päinsä. Sama papparainen antaa mulle lähes joka kerta myös kaikenlaista sapuskaa ja herkkuja kun mennään Toyamaan. Paras bussikuski ikinä, joka ilmeisesti luulee, että musta huolehtiminen on hänen pyhä velvollisuutensa.


Mutta syyslukukausi on kuitenkin lopuillaan. Ja olen oppinut paljon Japanista. Vielä on kuitenkin paljon opittavaa. Jos ne koulussa antavat luvan jatkaa opiskelujani täällä vielä toisena lukukautena, niin hengissä selviytymistarinani jatkuu vielä. Mutta jos olen liian itsenäinen ja itsepäinen ajattelija, ja Takaokan voimat haluavat musta eroon, niin ME näemme jo huhtikuussa.
Toivottavasti ei kuitenkaan vielä silloin.
Mulla on täällä vielä paljon asioita hoidettavana.
Olisi kenties helppo palata kotiin kun asiat menee vaikeaksi, mutta toisaalta se olisi periksiantamista ja nössöilyä, vai mitä. Joten tulta päin vain!
Sitä paitsi Lauri H. on varmaan tosi iloinen, jos saa pitää mun koneen ja näytön vielä vähän pidempään itsellään.
(Ja onnea muuten kämpänvaihdosta teille Lauri ja Miia. Joku sentään saa luvan muuttaa... ☺)

Sitten kiitos-asiaa:
Thank you David for your lovely card! I got it today :)
Ja Keravan Ullalle kiitos joulukortista, sain sen ihan ajallaan ennen joulua :)


No mutta kävi miten kävi, kohta olen kuitenkin lähes kaksi kuukautta lomilla. Jännää. Mitäköhän sitä tekisi ilman, että kuluttaisi sataa miljoonaa euroa.
(Joka on siis luonnollisesti pankkitilini saldo).
Sitä voisi keksiä vaikka jotain päräyttävää....

Naapurini haikara tervehtii teitä!

AJITO R.O.C.K.S.!

Happened on Saturday 19th of January 2008
After spending the whole day snowboarding (arter FIVE years brake) I was seriously considering to fell down onto my bed and call it a day, but somehow I managed to keep up my genkiness and head to the Ajito´s. Thank god I did! And especially Thank You Ryuichi for getting me from Takaoka and driving me to Josh´s place -> Raichó Baré -> back to the forest home -> and finally to the Ajito´s. Without you I wouldn´t have made it!
(My offer to be your personal car driver in Finland will always be valid.)

Ichan asked me to take some photos of his gig so there I was with my dejikame ready when The Band Without Name started to rock the house.
So here you go, dozo!
GOOOOOOD job Ichan and the fellows!

But when is the next party? I´ll be there, U can count on that.
(Maybe then I´ll finish my wall painting what I started :)

Toyamassa oli lauantaina rokki-kekkerit, jossa Ichan soitti kitaraa. Vallan mainiota meininkiä.

Takaisin lumilaudan päällä!

Joskus pienenä, ja vähän isompanakin, tyttönä sitä tuli lumilautailtua varsin ahkerastikin. Kun sitten muutin Australiaan viitisen vuotta sitten, myin samalla lumilautani (tarvitsin rahaa!) ja siihen paikkaan loppui sitten lautailu. Mutta NYT olen sytyttänyt vanhan kipinän taas liekkeihin...

..HAHAA! Kävin valloittamassa Japanin vuoret viime lauantaina!

Uusi poikaystäväni? EI HUOLTA PEKKA! Joshua on suurin homppeli maan päällä! :)

Lähdettiin Joshuan, Maxin ja Ryuichin kanssa lumilautailemaan Tateyama -vuoriston kauneuteen ja sillä matkalla kadotin sydämeni jonnekin lumisten huippujen syövereihin: lumilautailu on lähes parasta mitä täällä Japanissa voi talvella tehdä!
Aluksi jännitti kauheasti, että mitenköhän tässä käy, kun en ole niin pitkään aikaan laskenut.. Turhaan murehdin, sillä yllättäen taitoni olivat lähes samat kuin mitä ne olivat kun viimeksi lautailin! YLLÄRI!
Jos on siis kerran oppinut lautailemaan, taidot eivät niin helpolla unohdu. Tämä kaikille tiedoksi jotka ovat lopettaneet lautailun jo jonkin aikaa sitten ja epäröivät uskaltaisikohan sitä vielä joskus mennä kokeilemaan. Kyllä uskaltaisi!

Hissikyyti huipulle kesti iloisesti 10min. Lasku alas oli pitkä ja pehmeä. Ei ole kyllä ikävä Talmaa, ei. Seuraavaksi suunnitelmissa on vuokrata oma lumilauta täksi kaudeksi, jota on muuten vielä hyvin jäljellä, ja käydä lautailemassa ainakin joka viikonloppu ja kohta loman alkaessa vaikka joka päivä! Pitää vain ottaa selvää, että miten vuorille pääsee ilman autokyytiä, sillä autoilevat kaverini eivät vietä kahden kuukauden lomaa kohta, toisin kuin minä siis. Pitää selviytyä kohta yksin huipuille.

Täytyy muuten myöntää, ettei mulla ole varmaan koskaan ollut tällaisia lihaskipuja ennen! Hyvänä vinkkinä muillekin jotka aikovat lautailemaan pitkän tauon jälkeen: muistakaa venytellä! Ja on myös hyvä aloittaa iisisti, eikä silleen seitsemän tuntia putkeen ja täysillä pöpelikköön. (Tosin olihan se sen arvoista.. :)

Päivän hissilippu maksaa 4000 yeniä (25 euroa) ja laudan vuokraus oli 3000 yeniä (päivä). Jos vuokraan oman laudan koko kaudeksi sen voi saada jollain 60 eurolla, mikä on varsin kohtuullinen hinta. Katsotaan jos vaikka ostaisin myös kausilipun jonnekin hiihtokeskukseen jos oikeasti luulen, että pääsisin usein laskemaan. Kahtotaan.
Jos joku haluaa tulla mun kanssa lautailemaan kahdeksi kuukaudeksi Tateyamalle, se olisi mukavaa.

Ryuichilla on auto ja se voi heittää meitä aina viikonloppuisin mäkeen! Tervetuloa siis!