Nintendo Wii yhdistää ihmiset

Sydämmelliset terveiset Japanista!

Mulla on ollut aika leppoisaa täällä viime aikoina, koska koulu on ollut suljettuna pari päivää. Nyt on se hetki vuodesta, jolloin tulevilla taideoppilailla on pääsykokeet.
Olen siis lähinnä ottanut rennosti, sillä huomenna muutan uuteen kämppääni: viidakkomajaan! Siitä tulee jännittävää. Eikä se oikeasti ole mikään viidakkomaja, se vain sijaitsee bambumetsän vieressä. Yksi enkunopettaja, Richard Curtis (joka on tosi pullea jenkki ja se asuu sopivasti mäkkärin vieressä), kutsuu sitä paikkaa "Jungle Prisoniksi", joten siitä se viidakkojuttu on lähtöisin. Kysymys kuuluu: miten pärjään ilman nettiä siellä? Koulu on kyllä ihan siinä vieressä, jossa voin helpottaa nettiriippuvuuttani, muttei se ole sama asia. Ja koulukin tahtoo mennä aina iltaisin kiinni.. Joten tahtoo netin! Mutta kuten elämässä yleensäkin, kaikkea ei voi aina saada. Vai mitä äiti! :)

(Muuten Jenni Juntunen, tuus jo nyt vähän äkkii tänne, niin voidaan pitää yhdessä viidakkotalo bileitä! Yksin ei ole kiva asua isossa kämpässä!)

Tältä näyttää syksyn edistyminen Takaokassa. Futagami-Yama on saanut makean rusketuksen ykskaks! Aika jännää katsella kuinka vuori vaihtaa väriä.

Nihonga -maalauskurssi loppui viime viikolla ja tilalle tulee fresco -maalausta. Mun opetuksesta vastaa tällä kurssilla Niwa (=puutarha japaniksi)-sensei , joka on vanha ja viisas mies, kuten opettajan kuuluukin olla. Se on tehnyt paljon isoja frescoja julkisiin tiloihin ja käytiin Toyamassa katsastamassa parit sen tekemät seinät. Nyt ekan tunnin jälkeen voin ainakin sanoa, ettei ole frescon tekeminen tarkoitettu hätähousuille. Se on tosimiesten hommaa!
(Ja lisää tästä asiasta myöhemmin, kun valaistun enemmän.)

Käyn joka maanantai ja keskiviikko japaninkielen tunnilla Toyamassa. Ekana kuukautena olin tunnilla IHAN YKSIN, mutta nyt olen saanut kohtalotoverin Thaimaalaisesta Jackystä! Se on ihan palikka japanissa, mutta ei se mitään, ainakin tulee taas kerrattua tehokkaasti japanin alkeet. Tosin kyllä me koko ajan jutellaan opettajan kanssa vähän vaikeimmistakin asioista, sillä jo alusta alkaen opetus on tapahtunut pelkästään japaniksi! Nyt kysytte, että miten se voi olla mahdollista kun en edes tajunnut aluksi mitään. Se onkin hyvä kysymys. Jotenkin sitä vain oli pakko alkaa tajuamaan. Ja nyt alkeet on about hallussa. Opiskelua helpottaa se, että opettajalla on hyvä huumorintaju. Mulla on oikeastaan kaksi opettajaa ja heillä kummallakin on hyvä huumorintaju, joka on ihan välttämättömyys kun pitää opettaa palikoille vaikeaa kieltä.

Súpá ni ikimasu. Súpá ni ikimasen. Súpá ni ikimashita. Súpá ni ikimasendeshita..
Ja siitä se sitten lähtee. Kun osaa sanoa, että menen kauppaan, en mene kauppaan, olin kaupassa ja en ollut kaupassa, niin on jo aika pitkällä japaninkielessä. Hehe, niin varmaan.

Kukas spanieli se tässä! MTV:tä olen taas tuijotellut ahkerasti (sillä viidakkomajassa se ei enää näy!) ja tänään sieltä tuli otteita Hanoi Rocksin keikasta Tokyosta. Mike Monroen hiukset olivat keikan alussa tyylikkäästi ihan pystyssä, mutta jo yhden biisin jälkeen kampaus oli jo lässähtänyt. Kuka löytäisi tarpeeksi vahvan hiuslakan Mikelle. Auttakaa nyt joku sitä.

Andy soitti skebaa ja japani-jengi heitti kädet ilmaan.

Olin viime lauantaina pelaamassa yhden Ichanin kotibileissä Nintendo Wiitä. Ichanilla oli videotykki ja pelit ja vehkeet, joten viihtyvyys oli taattu. Vaikkei kaikki aina tajunnutkaan mitä toinen yritti puhua, niin tämä jumalainen laite yhdisti eri kulttuureista tulleet ihmiset, sillä kaikkihan ymmärtävät miten Nintendoa pelataan. Oli kyllä eri hauska ilta. Ja jotain henkilökohtaisia ennätyksiä tuli taas rikottua, sillä pelasin/pelattiin Wii:tä aamukuuten asti ja sammuin lopulta sohvalle! Ysiltä sitten heräsin ja poljin kotiin.. ja sammuin sänkyyn.
Kovasti odottelen jo seuraavaa kutsua pelaamaan!

Olen löytänyt meren elämääni. Kun tajusin, että pyörällä pääsee meren rantaan noin puolessa tunnissa, olen käynyt siellä nyt tiuhaan tahtiin. Eli kahtena päivänä viikossa :) Se on ihan paras paikka täällä, jonne meneminen saa aina hyvälle tuulelle. Tänään jopa skippasin perinteisen keskiviikko-uintini (uimahallissa), sillä sää oli liian suotuisa ja meri kutsui luokseen. Olen kerännyt muovipussillisen simpukoita ja muuta mielenkiintoista roinaa mitä meri nyt on sattunut sylkäisemään sisuksistaan. Tänään löysin kuolleen merisiilin! Se oli päivän kohokohta.

Paketti perillä!

Erityinen Heyppa Maijalle, Makelle, Hillalle, Tokelle, Äipälle ja Ramsekselle, jotka lähettivät mulle kovin mieluisan paketin kotoa. Postimies toi sen mulle tänään skootterilla! Hän joutui pimpottamaan oikein ovikelloa, koska paketti ei mennyt luukusta sisään. Sitten se mömisi jotain japaniksi ja olin vain niin iloinen, etten yhtään kuunnellut ja sanoin Arigatoo ja läimäytin oven kiinni. VAU, mitä aarteita sainkaan! Kiitoooos!

Hei, täällä on syksy!

Meille tulee nyt Kazumin kanssa asumisero, koska kulttuurien- ja persoonien väliset eroavaisuudet ovat liikaa meille kummallekin. Sitä paitsi tarvitsen kipeästi oman työpöydän, jossa raapustella taidetta ja nyt mulla ei oikein sellaista ole, joten se on sayónara vaan kämppis! Hyvänä vinkkinä suomalaisille, jotka ajattelevat muuttaa japanilaisen kanssa samaan HUONEESEEN : älkää tehkö sitä! Jos talossa on kummallekin OMA huone, niin sitten EHKÄ. Mutta sittenkin vain EHKÄ. Uskokaa pois, edes Dr Phill ei voisi asua japsin kanssa samassa huoneessa. Niillä on niin omat tapansa ja judenssinssa, ettei niistä ota mitään selvää. Nyt etsin luukkua itselleni. Voipi olla, että menen koulun vieressä olevaan vaihto-oppilastaloon, joka on iso paikka ja asuisin siellä ihan yksin (koska olen ainut vaihtari tällä hetkellä), joten siitä tulee kyllä tosi jänskää. Eli varmaan pelottavaa. Eikä siellä ole nettiäkään.. VOIHAN JAPANI SENTÄÄN!

No mutta siinä kämpässä on ainakin telkkari, joten voin aina katsella sumopainia jos tulee suru puseroon! Sumopaini on muuten tosi eriskummalista toimintaa. Pylleröt kaatuilevat ringissä ja ihmiset ovat ihan innoissaan. Ennen itse ottelua sumot heittelevät suolaa lahjaksi jumalille ja suorittavat muita yhtä kummallisia toimintoja kuten viskaavat jalkaansa ylös ja tömäyttävät täysiä alas. Kaikki tämä sekoilu kestää noin sata kertaa pidempään kuin itse ottelu joka on ohi yleensä sekunneissa.

Sitä paitsi sumojen stringit ovat tosi huvittavat.

Telkkarista taas puheenollen olen ihastunut yhteen japanilaisbändiin jolla on tosin ranskalainen nimi: L´arc en ciel elikä jotain sateenkaari jotain.. Tämä on bändin keulahahmo Hyde ja musta se on tosi ihku. Ne soittaa semmosta viileetä poppirokkia.

Käytiin jo tovi sitten tyttöin kanssa yhdessä Takaokalaisessa temppelissä, jossa oli rituaalit käynnissä. Tässä on jonkinmoinen pappishenkilö.

Ja tässä on sen kaveri herra rummunpamauttelija.

Tämä mies selittää kuinka ylpeä hän on takana olevasta kullatusta kärrystä. Se on samaisen temppelin aarre. Joukko miehiä ottaa sen esille varastosta kaksi kertaa vuodessa ja sitten he kärräävät sitä ympäri Takaokaa.

Mulla oli eilen Nihonga-maalauskurssin kritiikki. Adachi-sensei puhuu viisaita, mutten VIELÄKÄÄN oikein tajua, että mitä viisaita se mies puhelee. Olen huomannut, että mun on helpointa ymmärtää mun ikäisten tyttöjen japania ja vaikenta tajuta mitä vanhat miehet puhuvat. Se on lähes mahdotonta. Bussikuskit ovat pahimpia mömisijöitä, eikä heistä ota mitään tolkkua. Mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa...

Tämä oli sitten vika kerta Emi Kiyokawaa.. Harmi, sillä opettaja on tosi mukava ja ihana! Kiyokawa puhuu sitä paitsi vähän enkkuakin, sillä hänen lapsensa asuu Belgiassa ja on täten aika kansainvälinen persoona. Tässä hän esittelee kuinka paljon eri värejä voi saada aikaiseksi japanilaisilla pigmenteillä.

Sitten vielä loppuun kädenvääntö -kuva. Koululla oli jo tovi sitten sellaiset pienimuotoiset juhlat, jossa oppilaat siivosivat luokkahuoneensa ja valmistivat kaikenlaisia herkkuja siellä jonka jälkeen he kutsuivat opettajat syömään ja viettämään iltaa. Illan pimetessä ihmiset alkoivat vääntämään kättä! Hieno homma, että japanilaisetkin sitä harrastavat. Kuvassa oleva poika on oikeasti syntynyt Kiinassa ja jotenkin sen huomaakin. Japanilaisten mielestä kiinalaiset näyttävät ihan erilaisilta kuin japanilaiset. Ehkä totta tämä.

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Mulla on lökäpöksyt ja tabit jalassa ja aivot alkavat japanilaistumaan pikku hiljaa, mutta japanilaista musta ei kyllä koskaan saa tekemälläkään. Suomi rulettaa, uskokaa pois!

I love Kyoto

Perjantaina hyppäsin maailman ystävällisimmän opettajani Takeyaman kaksipaikkaiseen urheiluautoon joka vei mut läpi vuoristojen Kiotoon! Matka kesti nelisen tuntia, jonka aikana valaisin opettajaani perusteellisesti suomalaisesta juomakulttuurista ja muusta yhtä tärkeästä.. Opettajani ei voi juoda LAINKAAN alkoholia, joten hyvin usein hän ihmetteli, että miten me oikein pysytään hengissä Suomessa. Ja eihän me aina pysytäkään (juhannusveneilyt ja hankeensammumiset yms).. Yritin kuitenkin antaa Takeyamalle viimeistä Salmiakki Koskenkorva -pulloani (koska en oikein muutakaan osannut tarjota), mutta hän kohteliaasti kieltäytyi ja sanoi, että perillä Kiotossa olisi henkilö joka arvostaisi lahjaani huimasti enemmän.

Takeyama on kotoisin Kobesta, jossa tapahtui 1995 tuhoisa maanjäristys, ja hän puolestaan valaisi mulle, miten japanilaiset pelkäävät ja samalla syvästi kunnoittavat luontoa, sillä sen voimat ovat suuret ja arvaamattomat. Odotan vielä ensimmäistä maanjäristystäni. Toistaiseksi olen säästynyt tärinöiltä.

Perillä Takeyama-sensei jätti mut yhden ystävänsä studiolle, jossa sain yöpyä ilmaiseksi makuupussissa. Herra nimeltä Nakanishi on tunnettu ryyppymies, joten Salmari päätyi sitten hänen taskuunsa. Studiolla oli kaikki "mukavuudet" lukuunottamatta sänkyä ja suihkua, joten kolme yötä meni rattoisasti haisten vähän pahalta, mutta eipä siinä mitään, ilmaiseksi kun saa, ei voi valittaa :) Sitä paitsi studio oli mitä japanilaisin vanha talo mitä olla ja voi, elikä matka oli kaikin tavoin seikkailu japanilaiseen kulttuuriin.
(Myöhemmin Nakanishi tuli kiittämään Salmiakki Koskenkorvasta. Se oli kuulemma TOSI HYVÄÄ! Lupasin lähettää sitä hänelle joskus lisää.)

Studiolla oli monta huonetta ja sain nukkua täällä IHAN yksin. Tuli hieman kummitustalo-olo öisin kun lattia natisi ja tuuli vinkui ikkunoissa..

Tässä huoneessa asustin. Vasemmalla on samuraipukujen rintasuojia. Täällä siis harrastetaan mm. niiden tekemistä..

Tässä on mun lauantai-seurue, jonka johdolla ihmettelin Kiotoa. Keskellä on Takeyaman 20-vuotias tytär Ayaka. Hän on yksi maailman mukavimmista ja sinnikkäimmistä ihmisistä! Joka arkipäivä hän matkaa kotikaupungistaan Kobesta kouluun Kiotoon 2-tuntia junalla ja bussilla ja samat kaksi tuntia takaisin päivän päätteeksi. Hän tuli kuitenkin varta vasten katsomaan mua lauantaina Kiotoon vaikka olisi voinut pitää hyvin ansaitun vapaapäivän. Ja erittäin perusteellisesti jaksoikin esitellä mulle kaupunkia myöhään yöhön asti! Respect!

Kiotossa on paljon munkkeja. He vain hengailevat ja rukoilevat, eli ovat toisin sanoen hyviä kohteita turistien valokuvauksille.

Riksamiehet olivat Kiotossa varsin iloisella päällä.

Ensimmäinen geishani! Paitsi, että hän ei ole kyllä OIKEA geisha vaan nuori tyttönen eli maiko. Mutta se ei lannistanut lainkaan tunnelmaani.

Maikot antoivat ilomielin valokuvata itseään.

Sitten he ajelivat pareittain ympäri Kioton vanhaa kaupunkia iloisten riksakuskien vetäminä.

Ukkeli.

Vanhan kaupungin päätteksi päädyttiin Kiyomizu -temppeliin joka on yksi pakkonähdä -paikka Kiotossa. Joten jos olette Kiotoon menossa, tulette mitä todennäköisemmin päätymään tänne.

Ruska oli hennosti aluillaan. Pian koko paikka tulee olemaan kirkkaanpunainen!

Tähän aikaan vuodesta juhlitaan lapsien 7-, 5- ja 3-vuotis syntymäpäiviä. Se on vanha perinne, joka juontaa juurensa kauas menneisyyteen, jolloin lapsikuolleisuus oli suurta Japanissa. Muksut puetaan kalliisiin juhlavaatteisiin ja kiikutetaan temppeliin, jossa pappi siunaa lapsen ja toivottaa pitkää ikää. Ja pitkään japanilaiset sitten elävätkin!
(Johtuu varmaan ruoasta tai ilmasta tai zen-voimista tai jostain.. Täällä muuten harvoin tapaa lihavia ihmisiä. Se on myös aika hämmentävää.)

Nämä kaksi olivat niiiin hellyyttäviä! Lapsilla on kädessään pussi, jonka sisällä on kova ja pitkä karkki (tai karkkeja), jonka voi saada vain tänä päivänä. Pussi koristellaan yleensä haikaran ja/tai kilpikonnan kuvin. Karkki sekä kuvat symboloivat pitkää ikää.

Sitten me käytiin Ryoanji-temppelissä, jossa on Kioton (ellei koko Japanin) suosituin ZEN -kivipuutarha. Eli täällä kun meditoi ja hengailee niin sielu ja sydän puhdistuu maailman murheista! No enpä tiedä siitä, mitä luultavammin mun sielu on puhdistunut ihan vain koska saan asua Japanissa ylipäätään. Mutta olihan tuolla mukava istuskella ja miettiä syntyjä syviä. Yrittää ymmärtää mitä on, kun ei ole yhtään mitään..

Tämä muksu oli tosi zenmäisellä tuulella myöskin.

Seuraava stoppi oli bambu-metsä. En muista paikan nimeä, mutta eiköhän sekin pulpahda mieleen ajan kanssa.

LOVE´s the sweetest thing.

RAKKAUS ON IHANA ASIA.

Japanissa on muuten tosi noloa pussailla ja halailla julkisissa paikoissa, eikä kukaan sitä täällä teekään. Kädestä pitämisessä menee raja. Hellyydenosoitukset jätetään visusti kotiseinien sisälle. Mutta joskus kun japsit saavat olutta, niin voi tapahtua hulluja, ja parit saattavat osoittaa läheisyyttään jopa muiden edessä! Ja näin minä olin todistamassa yhden japanilaisen pariskunnan "intiimiä" auringonlasku-hetkeä.

Monet japanilaiset kaverini ovat ihmetelleet, että miten siellä Euroopassa ihmiset voivat pussailla kaduilla! Siis ihan kauheaa sanon minä :) En mä vaan tajuu :)

Tässä on Kinkaku eli Kultainen paviljonki ELI Rokuon-ji temppeli, joka on yksi UNESCON World Cultural Heritage -kohteista.

Ja tässä on yksi portti Nijo-linnaan. Koulutytöt olivat viettämässä maanantai -päiväänsä siellä.

Kioto on kyllä paikka vailla vertaa. Jos mua ei kuulu takaisin pariin vuoteen, olen luultavasti muutanut Kiotoon.

Bucchinilla

Konnichiwá Suomi! Hengissä ollaan edelleenkin! Vielä tarkenee ilman takkia (useimmiten) ja japanin kieli alkaa pikku hiljaa kuulostamaan muultakin kuin mutinalta.

Kazumilla ja Yukarilla on parhaillaan käynnissä Suomi-näyttely, jossa he esittelevät Suomessa tekemiään juttuja, ja Suomea yleensäkin, kansalle. Kazumi on ollut tosi kiireinen tämän projektin kanssa, joten nyt se voi VÄHÄN relata kun näyttely on VIHDOINKIN kasassa. (Vitsi olen odottanut tätä hetkeä! Kazu on äheltänyt ja pakertanut kotona jo ihan tarpeeksi.) Mutta nyt sen pitää alkaa tekemään lopputyötä ja se tarkoittaa, että koulussa ollaan ilta kymmeneen asti ja homma jatkuu sen jälkeen kotona. Se on kyllä ihan normaalia täällä Japanissa. Joskus tuntuu, että ihmiset asuvat koulussa! Tulevat aamulla ysiltä ja lähtevät illalla kympiltä ...

Tässä se näyttely nyt sitten on.

Ja tässä on mun mininäyttely: melkein valmis panda-taulu ja japanilaiset pigmentit.

Sitten on vuorossa pakolliset kotipitäjä -kuvat..

Asun täällä!

Lupasin mennä Bucchinille tänä viikonloppuna maistelemaan japanilaista luumuviinaa (umeshu) ja pitihän mun sitten maistatuttaa myös Salmiakki Koskenkorvaa vieraille. Tässä on Mochiko ennen kuolettavaa kulausta.

Linda oli tosi epävarma koko hommasta..

Mutta Bucchin, vanha kuoma, osasi nauttia jopa salmiakkikossusta! Se oli ihan innoissaan. Ja tunne oli molemminpuolinen kun pääsin maistelemaan luumuviinaa suoraan Bucchinin purkeista. Hän on käyttänyt niitä viisi kuukautta ja kuudennella kuukaudella tuote on kuulemma parhaimmillaan. Jee, tosi hyvää. Bucchin rulettaa!

Jotkut japanilaiset osaavat nauttia alkoholista, mutta monille se ei sovi ollenkaan. He menevät siitä ihan sekaisin! Kaduilta voi ostaa alkoholia masiinoista: mitenköhän alle 18-vuotiaat pystyvät pitämään näppinsä erossa niistä.. Suomessa tällainen ei toimisi, ei sitten millään!

Ja jottei menisi ihan viinanmaisteluksi koko systeemi, niin loppuun tulee biitsi-kuvia. Oltiin Hitomin kanssa sunnuntaina katsomassa auringonlasku ja keräämässä simpukoita.